"He eivät sairasta", sanoi Fouquet. "Heidät hirtetään!" Ja hänen kolkko äänensä kajahti kuin turmanläppäys tällä ylellisellä parvekkeella, joka hohteli taulujen, kukkasien, samettiverhojen ja kultaompeluksien loistossa. Jokainen pysähtyi ehdottomasti, tyrmistyneenä; mutta samassa sähähtivät ensimmäiset raketit puunlatvojen yläpuolelle, ja voimakas hurraus sai yli-intendentin vilkaisemaan sille taholle. Hän lähestyi ikkunaa, ja ystävät asettuivat hänen taakseen odottamaan lisätietoja.
"Hyvät herrat", jatkoi Fouquet, "Colbert on vangituttanut ja tuomituttanut kuolemaan kaksi ystävääni, aikoen heti toimittaa tuomion täytäntöön. Mitä minun pitäisi tehdä?"
"Jumaliste, Colbertilta tulee vihlaista maha halki!" kivahti abbé ensimmäisenä.
"Monseigneur", sanoi Pélisson, "tulee vedota hänen majesteettiinsa."
"Kuningas on jo vahvistanut tuomion, hyvä Pélisson."
"Mitäpä siinä siis muuta kuin ehkäistä täytäntöönpanon mahdollisuus", sanoi kreivi de Charost. "On lahjottava vanginvartijat."
"Tai paremmin vankilanpäällikkö", arveli Fouquet.
"Niin, vielä tänä yönä on vangit autettava pakenemaan!" yhtyivät toiset.
"Kuka teistä ottaa homman huolekseen?"
"Kyllä minä käyttelen rahoja", tarjousi abbé.