Tämän järjestelyn mukaisesti d'Artagnan lähti suoraa päätä kreivi de la Fèren luo, jolle hän vaatimattomasti ja teeskentelemättömästi kertoi osan uudesta myötäkäymisestään.
Atos oli eilispäivästä asti ollut väkisinkin jonkun verran levoton d'Artagnanin käynnistä kuninkaan luona, mutta pari sanaa riitti selittämään kaikki. Hän neuvoi ystäväänsä säästämään itseään ja varovasti tarjoutui saattamaan häntä siinä tapauksessa, että se kävi päinsä.
"Mutta, rakas ystävä", virkkoi d'Artagnan, "enhän minä mihinkään matkusta."
"Mitä! Tulet sanomaan jäähyväisiä etkä lähde minnekään?"
"Ka, kyllähän, kyllähän", vastasi d'Artagnan hiukan punastuen, "pistäydyn katsomassa maatilaa ostaakseni."
"Se muuttaa asian. Siinä tapauksessa sovitan neuvoni toisin. Sen sijaan, että sanoisin: 'älä anna surmata itseäsi', sanonkin: 'älä anna puijata itseäsi'."
"Minä ilmoitan sinulle, veikkonen, jos joku tila on erityisesti mieleiseni; silloin saanen käyttää hyväkseni sinun asiantuntemustasi."
"Kyllä, kyllä", suostui Atos hienotuntoisena ehkäisten hymyänsä pääsemästä näkyviin.
Raoul noudatti isänsä pidättyväisyyttä. D'Artagnan oivalsi olevan liian salamyhkäistä poistua ystäviensä parista tekosyyllä, ellei edes ilmaissut matkan suuntaa.
"Olen valinnut Mansin piirin", hän sanoi Atokselle. "Eiköhän siellä ole hyvät maat?"