"Kas vain", sanoi d'Artagnan itsekseen, "vuokralaiseni pitävät yhteyttä keskenään… No, hänkin varmaan on joku hirttämistä harrastava utelija."
Samassa vieraitten melu ja rähinä taukosi krouvin huoneissa. Tuollaisissa tilaisuuksissa on hiljaisuus yhtä huomattava kuin yltyvä metelikin. D'Artagnan kurkoittausi tähyämään, mistä näin äkillinen muutos johtui.
Hän näki ritariasuisen miehen ilmestyneen krouvin päähuoneeseen ja pitävän siellä puhetta vieraille, jotka kaikin kuuntelivat häntä tarkkaavasti. D'Artagnankin olisi kenties voinut kuulla, mitä hän haastoi, ellei väenpaljouden huumaava sorina ulkopuolelta olisi kaameasti säestänyt puhujan lauseita. Mutta hän lopetti pian, ja kaikki läksivät kapakasta pikku ryhminä perätysten; vain kuusi miestä jäi huoneeseen. Johtajaksi ilmaantunut vei nyt kapakoitsijan syrjään ja pidätteli tätä enemmän tai vähemmän tärkeässä haastelussa, sillaikaa kun toiset sytyttivät lieteen suuren tulen, vaikka ilma oli keväinen ja aurinko paistoi.
"Merkillistä", virkahti d'Artagnan Raoulille, "minusta miehet tuntuvat jotenkuten tutuilta!"
"Eikö täällä ole savun hajua?" sanoi Raoul.
"Pikemmin salaliiton", vastasi d'Artagnan.
Juuri silloin saapui miehistä neljä pihalle; näköjään ilman mitään pahoja aikeita he asettuivat vartioksi puutarhan veräjän lähelle, silloin tällöin luoden d'Artagnaniin paljonpuhuvia silmäyksiä.
"Hiisi vieköön", huomautti d'Artagnan hyvin hiljaa Raoulille, "täällä on jotakin tekeillä. Oletko luonnostasi utelias, Raoul?"
"Miten sattuu, herra chevalier."
"Minä olen utelias kuin vanha akka. Tule hetkiseksi kadun puolelle, niin vilkaisemme torille. Lyönpä vetoa, että tästä tulee erikoisempi näky."