Ensimmäiseksi vapautuneena vastustajastaan Raoul kiskaisee laudoituksen irti ja heittää pirstaleet savuavina pitkin lattiaa. Yhdellä silmäyksellä näkee d'Artagnan, että tulipalosta ei ole enää vaaraa, ja hän juoksee ikkunaan.
Sekasorto on yltynyt äärimmäisilleen. Kiljutaan hellittämättömästi: "Ampukaa! murhaa! hirteen! roviolle! Eläköön Colbert ja eläköön kuningas!"
Ryhmä, joka on siepannut tuomitut kaupunginvartiolta, on lähestynyt taloa, joka näyttää olevan heidän aikeittensa määräpaikkana. Menneville on joukkueen etunenässä ja karjuu kaikuvammin kuin yksikään:
"Polttakaa ne! Polttakaa ne! Eläköön Colbert!"
D'Artagnan alkaa käsittää. Tahdotaan polttaa tuomitut, ja hänen talonsa on suunniteltu heidän roviokseen.
"Seis!" kiljaisee hän miekka kädessä ja toinen jalka ikkunalaudalla. "Mitä tahdotte, Menneville?"
"Herra d'Artagnan!" huutaa tämä; "tilaa, tilaa!"
"Tuleen ne! Polttakaa varkaat! Eläköön Colbert!" luikkailee joukko.
Nämä huudot sisuttavat d'Artagnania.
"Lempo soikoon sitä alhaisuutta!" sanoo hän; "korvennettaviksiko nuo viheliäiset raukat, jotka on tuomittu ainoastaan hirsipuuhun!"