"Kyllä aukiolle jäi muutamia metelöitsijöitä, joista yksi ei ollutkaan ihan tavallinen henkilö."
"Mikä hän oli miehiään?"
"Muuan Menneville, jota poliisi on jo ennen etsiskellyt."
"Menneville!" huudahti Colbert; "se konna, joka Rue de la Huchettella surmasi siivon kansalaisen, tämän pyytäessä lihavaa kananpoikaa?"
"Sama pukari kyllä, monsieur."
"Ja huusiko muka hänkin: eläköön Colbert?"
"Kaikkia muita kaikuvammin, — kuin villitty."
Colbertin otsa meni pilveen ja rypistyi. Hänen kasvojaan oli kirkastanut jonkunlainen hyväillyn kunnianhimon sädekehä, mutta se sammui nyt kuin ruohikossa polkaistun kiiltomadon hohde.
"Miksi sitten sanoittekaan, että mellakka oli kansan aloite?" huomautti intendentti pettyneenä. "Menneville oli vihamiehiäni; olisin hirtättänyt hänet, ja hän tiesi sen hyvin. Hän oli abbé Fouquetin seurakumppaneita… koko juttu on lähtöisin Fouquetista — olivathan tuomitut hänen lapsuudenystäviään!"
—- Kas niin, — ajatteli d'Artagnan, — nythän olenkin selvinnyt kaikista epäilyksistäni! Sanonpa vain vieläkin, että olkoon herra Fouquet mitä muuta hyvänsä, hän on joka tapauksessa ritarillinen mies.