"Seikka on semmoinen", aloitti Planchet, "että te näytte minusta olevan lähdössä johonkin erityiseen yritykseen."
"En väitä vastaankaan."
"Olette niin ollen saanut jonkun uuden aatoksen."
"Paljon mahdollista, Planchet."
"Sitten siihen saakin jälleen sijoitetuksi pääomaa? Panen likoon viisikymmentätuhatta livreä sen hankkeen hyväksi, jota lähdette kehittelemään."
Ja sen sanoessaan Planchet hykerteli riemastuneesti kämmeniään.
"Siinä on vain yksi paha puoli, Planchet", vastasi d'Artagnan. "Se nimittäin ei ole minun aatokseni… en saa ottaa siihen osakkaita."
Planchetin sydämestä puhkesi raskas huokaus. Ahneus on voimallinen kannustin; se nostaa miehensä vuorelle niinkuin kiusaaja Vapahtajan, ja kerran näytettyään onnettomalle kaikki maailman aarteet se saattaa huoletta jättää silleen, hyvin tietäen kumppaninsa — tyytymättömyyden — nyt pysyvän hänen sydäntään jäytämässä.
Planchet oli saanut esimakua rikkauden mukavuuksista, hänen oli nyt tukala pidättyä ajattelemasta nopeimpia keinoja varallisuutensa kartuttamiseksi yhä laajemmassa mitassa. Mutta kun hän ahneudestaan huolimatta oli kunnon mies ja hartaasti kiintynyt ihailtuun isäntäänsä, ei hän myöskään voinut olla nyt lausumatta tälle alituisia neuvoja, jotka osoittivat hänen hyvää harrastustaan. Hän ei olisi ollut pahoillaan, jos olisi samalla saanut napatuksi pikku murusen siitä salaisuudesta, jota soturi niin visusti säilytti, mutta mitkään viekkaat vihjaukset, paulaan päättyvät kehoitukset, salakuopat ja näpsästi osutetut kompastuskivet eivät häilähdyttäneet d'Artagnania luottavaiseksi yli alkuperäisen selityksensä. Siten kului ilta. Aterian jälkeen antoi matkareppu d'Artagnanille puuhaa; sitten hän käväisi tallissa, silitteli ratsuaan ja tutki sen kenkiä ja vuohisia; luettuaan lopuksi uudestaan rahansa hän meni makuulle ja ummisti silmänsä viiden minuutin kuluttua lampun sammuttamisesta, nukkuen rauhallisesti kuin kaksikymmenvuotias, hänellä kun ei ollut mitään huolta mielessään eikä katumusta tunnollaan.
Monetkin tapaukset olisivat silti voineet pitää häntä valveilla. Muuttunut yleinen asema, johon hänkin oli joutunut likeisesti osalliseksi, antoi tilaisuutta kaikenlaisille arveluille, ja d'Artagnan oli mestari laskeskelemaan tulevaisuutta; mutta siinä järkkymättömässä tyynimielisyydessä, joka toiminnan miehille on hyödyllisempi kuin nerokkuus, hän jätti mietiskelynsä huomiseen, arvellen olevansa tällaisen päivän lopulla kenties hiukan väsynyt näkemään selvästi eteensä.