Päivän valjetessa d'Artagnan itse satuloitsi Furetin, joka oli mässännyt kaiken yötä, yksinään ahmien kahden kumppaninsa apejäännökset.
Muskettisoturi otti täyden selvyyden isännästä, jonka huomasi ovelaksi ja epäluuloiseksi sekä kaikesta sydämestään ja sielustaan kiintyneeksi herra yli-intendenttiin. Ollakseen herättämättä hänen epäilyksiään pysyi d'Artagnan senvuoksi jutussaan, että hänen tehtävänään oli tarkastella muutamia suolakuivattamoita ostohankkeissa.
Lähteä La Roche-Bernardista laivassa Belle-Islelle olisi aiheuttanut huomaavaista tulkintaa, johon kenties jo muutenkin oltiin johtumassa, niin että hänestä milloin tahansa saatettiin ilmoittaa linnaan. Olihan sekin omituista, että tuo matkustavainen ja hänen lakeijansa olivat jääneet salaperäisiksi d'Artagnanille, vaikka hän kyllä oli koettanut urkkia heistä tietoja isännältä, joka näkyi hyvin tuntevan heidät.
Muskettisoturi kuulusteli siis lähitienoon suolapatoja ja lähti taivaltamaan rämeille, jättäen meren oikealleen ja tunkeutuen tuolle laajalle ja autiolle tasangolle, joka muistuttaa lieju-ulappaa, kun sen hopeisina aaltoina kohoilee siellä täällä muutamia suolaharjanteita.
Furetin pienet jäntevät koivet patikoitsivat vinhasti jalan levyisinä maavalleilla, joilla suolapadot jakausivat erilleen. Nähdessään ainoastaan kylmän kylvyn olevan seurauksena mahdollisesta kompastuksesta d'Artagnan huoletta antoi hevosen tepastaa tasaista menoaan ja tyytyi katselemaan taivaanrannan kolmea suippoa kellotornia, jotka tyyten kohottoman lakeuden helmasta pistäysivät ylöspäin kuin pystyyn isketyt peitset.
Piriac, Batzin kauppala ja Croisic, kaikki aivan toistensa näköisiä, etupäässä kiinnittivät hänen huomiotaan, mutta toisinaan kääntyessään silmäilemään muutakin näköpiiriä hän havaitsi toisella puolella taivaanrannan rajassa kolme muuta kellotornia, — Guéranden, Pouliguenin ja Saint-Joachimin. Koko näköpiiri tuntui siten keilaradalta, jolla Furet ja hän olivat palloina kierimässä.
Piriac oli ensimmäinen satama oikealla. D'Artagnan poikkesi sinne, huomattavimpien suolankeittäjäin nimet huulillaan. Juuri kun hän käväisi katsomassa pikku satamaa, läksi sieltä merelle viisi isoa lotjaa kivillä lastattuina.
D'Artagnanista tuntui kummalliselta, että kiviä vietiin seudulta, missä niitä ei ollut louhittavissa. Hän turvautui herra Agnanin kaikkeen herttaisuuteen, kysyessään satamassa näkemiltään miehiltä selitystä näin outoon ilmiöön. Muuan vanha kalastaja vastasi matkustavaiselle, että kivet eivät olleet Piriacista saatuja eivätkä tietysti myöskään ympäristön suolarämeiltä.
"Mistä niitä sitten saadaan?" tiedusti muskettisoturi.
"Ne tuodaan Nantesista ja Paimboeufistä, monsieur."