D'Artagnan kyllä älysi juonen, mutta hän ei ollut sitä huomaavinaan. Hän tunsi joutuneensa kiinni, mutta juuri siitä hän myös tiesi päätellä, että hänellä tosiaan oli tähdellistä ilmisaatavaa, ja vanhana sissinä hän ei paljon piitannut näennäisestä tappiosta, kunhan vain sai siitä toimitetuksi itselleen voittajan edut.
Aramis aloitti keskustelun.
"Ah, paras ystäväni, hyvä d'Artagnan!" hän sanoi. "Tämä on onnellinen sattuma!"
"Sattuma, jota minä sanon ystävyydeksi, kunnianarvoinen kumppani", vastasi d'Artagnan. "Minä tavoitin sinua niinkuin olen aina tehnyt saadessani jonkun suuren yrityksen esitettäväksi sinulle tai muutamia lomahetkiä viettääkseni seurassasi."
"Kah, niinkö?" sanoi Aramis innostumatta; "etsitkö sinä minua?"
"Kyllä, sinua hän etsi, parahin Aramis", vahvisti Portos, "ja siitä on vakuutena, että hän vainusi minut käsiinsä Belle-Isleltä. Se on herttaista kiintymystä, vai mitä?"
"Oh, on vainkin", lausui Aramis. "Belle-Isleltä…"
— Kas niin! — ajatteli d'Artagnan, — siinähän älyniekkani Portos jo aavistamatta pamautti ensimmäisen hyökkäyslaukauksen.
"Belle-Isleltä?" toisti Aramis; "sellaisesta loukosta, erämaasta! Se oli todellakin herttaista!"
"Ja minä hänelle ilmoitin, että sinä olit Vannesissa", jatkoi Portos samaan tapaan.