"Niin."
"Minun luokseni?"
"Niin."
"Ja Portoksen luo?"
"Niin."
"Vain tervehtimäänkö meitä tavallisella vierailulla?"
"Ei; minä en tiennyt teidän olevan kiintyneitä toimiinne, tahdoin ottaa teidät retkelleni Englantiin."
"Niin, minä ymmärrän, ja sitten sinä ihmeellinen mies, teit yksin, mitä aioit esittää neljän yritykseksi. Minä aavistelinkin että sinulla oli jotakin osuutta kuningasvallan loistavaan palautumiseen, kun kuulin, että sinut oli nähty Kaarle-kuninkaan vastaanotoissa, jolloin hän oli puhutellut sinua kuin ystävä tai pikemminkin kuin kiitollisuudenvelkaan joutunut."
"Mutta miten hitossa olet saanut sen kaiken tietoosi?" kysyi d'Artagnan peläten, että Aramiksen tutkimukset ulottuivat pitemmällekin kuin hän olisi suonut.
"Hyvä d'Artagnan", vastasi kirkkoruhtinas, "minun ystävyyteni muistuttaa sen yövartijan valppautta, joka valvoo laiturin päähän rakennetussa pikku satamatornissamme. Se kelpo mies sytyttää joka ilta lyhdyn valaisemaan aluksille, jotka tulevat mereltä. Hän kätkeytyy vartiokammioonsa, ja kalastajat eivät häntä näe; mutta hänen katseensa seuraavat heitä myötätuntoisesti, hän etsii heidät esille, hän kutsuu heitä, ohjaa heidät satamaan. Minä olen tuon vartijan kaltainen; silloin tällöin saan joitakin tietoja, jotka tuovat mieleeni mitä kaikkea rakastin. Silloin tarkkailen entisiä ystäviäni maailman myrskyisellä ulapalla, minä tähystäjäparka, jolle Jumala on antanut suojaksi vartiokojun."