"En häntä kyllä kiitä miksikään neropatiksi, mutta niin hän sanoi ja minä hänen perässään."
"En ole eläissäni nähnytkään herra Fouquetia", vakuutti Aramis, katse levollisena ja puhtaana kuin immellä, joka ei ole milloinkaan poikennut totuudesta.
"Mutta vaikka olisit nähnyt ja vieläpä tuntisitkin hänet", huomautti d'Artagnan, "niin eihän siinä olisi mitään pahaa. Herra Fouquet on peräti hyvä mies."
"Vai niin."
"Suuri valtiomies."
Aramis teki kärsimättömän liikkeen.
"Kaikkivaltias ministeri."
"Minä olen riippuvainen ainoastaan kuninkaasta ja paavista", sanoi Aramis.
" Dame ", selitti d'Artagnan mitä luonnollisimmalla äänellä, "minähän tulin huomauttaneeksi tästä vain senvuoksi, että herra Fouquetin nimi on täällä kaikkien huulilla. Koko tasangon täällä omistaa herra Fouquet; ne suolapadot, jotka aion ostaa, kuuluvat herra Fouquetille, saari, jolla Portos on ruvennut topografiksi, on Fouquetin omaisuutta, hänen on linnakin, hänen kaapparialukset. En siis ollenkaan ihmettelisi, jos sinäkin kuuluisit tai oikeammin hiippakuntasi kuuluisi Fouquetin läänitysherruuteen. Hän on eri valtias kuin kuningas, siinä kaikki, mutta aivan yhä mahtava kuin kuningas."
"Minä en, Jumalan kiitos, ole mitenkään alistettu läänitysvaltaan, hyvä ystävä", vastasi Aramis, joka oli keskustelun aikana tarkkaillut d'Artagnanin jokaista elettä ja Portoksen silmänräpäytyksiäkin. Mutta d'Artagnan oli rauhallinen ja Portos järkkymätön. Taitavasti annettuja iskuja väisteli taitava vastustaja, eikä ainoakaan osunut. Kumpainenkin alkoi väsyä tällaiseen voimien mittelyyn, ja koko seurue kuuli hyvillä mielin ilmoituksen, että illallispöytä oli katettu.