Ateria muutti keskustelun suunnan. He olivat sitäpaitsi oivaltaneet, että molemminpuolinen valpas puolustuskanta esti kumpaakin kiistapuolta saamasta tietoonsa sen enempää.
Portos ei ollut tuosta kaikesta käsittänyt mitään. Hän oli pysynyt järkkymättömänä, syystä että Aramis oli antanut hänelle merkin. Illallinen oli siis hänelle ainoastaan ruokavuoro. Mutta siinä olikin Portokselle kylliksi.
Ateria siis sujui mitä parhaiten. D'Artagnan oli säihkyvän hilpeällä tuulella. Aramiin säveä herttaisuus ilmeni mitä viehättävimpänä. Portos söi kuin muinainen Pelops.
Juteltiin sodasta ja raha-asioista, kaunotieteistä ja rakkaudesta. Aramis näytteli tietämättömyyttä, milloin d'Artagnan vain yritti virkkaa jonkun sanasen politiikasta. Tämä pitkä ihmetyksien sarja lisäsi d'Artagnanin epäilyksiä, niinkuin hänen herkeämätön epäluuloisuutensa vahvisti samoja tunteita Aramiksessa. Lopulta d'Artagnan tahallaan lausui Colbertin nimen. Hän oli säästänyt tämän iskun viimeiseksi.
"Mikä se Colbert on?" kysyi piispa.
Oh, tämä on jo liikaa! — ajatteli d'Artagnan. — Olkaamme varuillamme, mordioux, visusti varuillamme!
Ja hän antoi Colbertista kaikki tiedot, mitä Aramis saattoi haluta. Aterioimista tai oikeammin d'Artagnanin ja Aramiksen keskustelua jatkui kello yhteen asti aamulla. Tasan kello kymmenen oli Portos nukahtanut tuolilleen ja kuorsasi kuin urut; kahdentoista aikaan hänet herätettiin ja lähetettiin vuoteeseen.
"Hm", murahti hän, "taisin hieman torkahtaa; keskustelunne oli kuitenkin kovasti mielenkiintoista."
Kello yhdeltä Aramis johti d'Artagnanin hänelle määrättyyn huoneeseen, joka oli koko piispankartanon paras. Kaksi palvelijaa annettiin hänen käytettävikseen.
"Aamulla kahdeksan aikaan", sanoi Aramis toivottaessaan d'Artagnanille hyvää yötä, "lähdemme ratsastusmatkalle Portoksen kanssa, jos tekee mielesi."