Juuri ovesta sisälle astuessaan hän huomasi kynnyksellä yli-intendentin. Fouquet tervehti hymyllä miestä, joka olisi tuntia aikaisemmin tulleena tuottanut hänelle häviön tai kuoleman. D'Artagnan sai hyväluontoisuudestaan ja tavattomasta ruumiillisesta joustavuudestaan vielä sen verran malttia, että muisti rahaministeriltä saamansa hyvän vastaanoton; hän vastasi senvuoksi tervehdykseen, mutta paljon enemmän suopeudesta ja säälistä kuin kunnioituksesta.
Hänen huulilleen pyrki sana, jota oli niin usein hoettu Guisen herttualle:
"Paetkaa!"
Mutta sen sanan lausuminen olisi ollut suuren asian kavaltamista, — ja kuninkaan työhuoneessa palatsinvartijan kuullen kuiskattuna se olisi ollut hyödytöntä itsensä uhraamista, tuottamatta varoitetulle pelastusta.
D'Artagnan tyytyi siis tervehtimään rahaministeriä äänettömästi ja eteni huoneeseen.
Kuninkaan hämmästykseen Fouquetin viime sanoista sekaantui juuri mielihyvää lähetin paluusta. D'Artagnanilla oli yhtä varma ja nopsa katse kuin hovimiehelläkin. Ensi silmäyksellä hän havaitsi Colbertin otsalla katkeran nöyryytyksen leiman, ja hän kuuli myös kuninkaan virkkavan tälle:
"Vai niin, herra Colbert, teillä siis oli yhdeksänsataatuhatta livreä, jotka kuuluivat yli-intendentin virastolle!"
Tukehtumaisillaan Colbert vain kumarsi sanattomana.
D'Artagnan siis käsitti koko kohtauksen sekä silmin että korvin. Muskettisoturilleen Ludvig XIV ensi sanoikseen soi syyllisen tervetulotoivotuksen ikäänkuin siten vielä erityisesti tehostaakseen edellisen lauseensa päinvastaista sävyä. Sitten hän lyhyeen lausui hyvästi Colbertille, joka valjuna ja horjuen läksi kuninkaan työhuoneesta, d'Artagnanin kierrellessä viiksiään.
"Mielelläni näen palvelijani tuollaisessa epäjärjestyksessä", sanoi kuningas, ihaillen lähettinsä asun sotaista epäkuntoa.