Bragelonne lähestyi nuorten miesten ryhmää ja tervehti luonteenomaisen vakaasti ja säveästi. Hänen kumarruksensa kohdistui etenkin de Wardesiin, jota hän ei ollenkaan tuntenut ja jonka kasvonpiirteet olivat käyneet omituisen kylmäkiskoisiksi Raoulin ilmestyessä.
"Hyvä ystävä", hän sanoi de Guichelle, "tulin pyytämään sinun seuraasi. Olethan nimittäin arvatenkin lähtemässä Havreen?"
"No, mainiota, erinomaista! Me saamme hupaisen matkan. Herra Malicorne — herra de Bragelonne. Niin, ja tässä esittelen sinulle herra de Wardesin."
Nuoret aatelismiehet vaihtoivat jäykän tervehdyksen. Nämä kaksi luonnetta näkyivät alunpitäin luontuvan keskinäiseen vastakohtaisuuteen. De Wardes oli joustava, nokkela, salakavala, Raoul totinen, ylväs, suora.
"Toimita meidät yksimielisyyteen, de Wardes ja minut, Raoul."
"Mitä kysymys koskee?"
"Aatelia."
"Kuka sitä alaa tuntee, ellei Grammont-suvun jäsen?"
"En tahdo kuulla kohteliaisuuksiasi, vaan kysyn mielipidettäsi. De Wardes väittää, että aatelisarvoja käytetään väärin; minä taasen olen sillä kannalla, että aatelisarvo sinänsä ei ole katsottava mitään merkitseväksi, jos mies ei osoita edustavansa sitä kunniakkaasti."
"Sinä olet oikeassa", lausui de Bragelonne tyynesti.