"Hyvät herrat, meidän tulee erota, sillä minun on lähdettävä prinssin luo. Tule sinä minun kanssani Louvreen, de Wardes; sinua taasen pyydän jäämään tänne isännöimään, Raoul, pitääksesi silmällä matkavalmistusteni viimeistelyä, kun kerran tiedät, mitä kaikkea täällä on tekeillä."
Miehenä, joka ei etsinyt eikä pelännyt kaksintaistelua, Raoul vastustelematta nyökkäsi myöntymykseksi ja istuutui penkille päivänpaisteeseen.
"Hyvä on", sanoi de Guiche, "levähdä siinä, Raoul, ja näytätä itsellesi niitä kahta ratsua, jotka vastikään ostin; lausut niistä sitten mielipiteesi, sillä minä panin kaupan ehdoksi sinun hyväksyvän lausuntosi. Kah, suo anteeksi, — unohdinpa kysyä sinulta tietoja kreivi de la Fèrestä?"
Viime sanat virkkaessaan hän tarkkasi de Wardesia, nähdäkseen, olisiko Raoulin isän mainitsemisella mitään vaikutusta häneen.
"Kiitos", vastasi nuori mies, "herra kreivi jaksaa hyvin."
De Wardesin silmissä leimahti vihan salama, jota de Guiche ei ollut huomaavinaan; hän hyvästeli Raoulia kädenpuristuksella ja lisäsi:
"Kun täällä tulee valmista, niin mehän voimmekin tavata toisemme Palais-Royalin pihalla." Hän viittasi mukaansa de Wardesia, joka liikahteli kärsimättömästi. "Lähdemme", hän sanoi; "tulkaa, herra Malicorne."
Tämä nimi säpsähdytti Raoulia. Hänestä tuntui kuin hän olisi jo kerran kuullut sitä nimeä mainittavan, mutta hän ei kyennyt muistamaan, missä tilaisuudessa. Hänen puolittain mietiskellessään sitä ja puolittain hautoessaan pahastustansa de Wardesin käyttäytymisestä astelivat toiset kolme herrassa Palais-Royalia kohti, missä Anjoun herttua asui. Malicorne käsitti kaksi seikkaa: ensiksikin, että aatelismiehillä oli jotakin kahdenkeskistä puhuttavaa, ja toiseksi, että hänen ei muutenkaan sopinut kävellä heidän rinnallaan. Hän jättäysi taammaksi.
82.
Prinsessan muotokuva.