"Ja lähettäkää minulle Manicamp. — Onko muuten totta, monsieur, että neiti de la Valliére on nilkku?"
Kreivin virkkaessa ne sanat hänen taakseen pysähtyi hevonen. Hän kääntyi ja näki Bragelonnen kalpenevan; ratsastajaparka saapui juuri pihaan ja osui kuulemaan kysymyksen, kun sitävastoin Malicorne oli jo vetäytynyt äänen kantamattomiin.
— Miten täällä voi Louise olla puheena? — kysyi Raoul itseltään. — Haa, älköön vain tuo de Wardes, joka tuolla nyt hymyilee, koskaan virkkako hänestä sanaakaan minun kuulteni!
"Hei, hei, taipaleelle, hyvät herrat!" huusi kreivi de Guiche.
Samassa prinssi ilmestyi ikkunaan, saatuaan ulkoasunsa lopullisesti huolitelluksi. Koko saattue hurrasi hänelle, ja kotvasen kuluttua liput, nauhat ja töyhdöt hulmusivat ratsujen laukan aaltoilussa.
83.
Havressa.
Tämä loistava, hilpeä ja erilaisten mielipiteitten vilkastuttama hoviseurue saapui Havreen neljännen päivän ehtoopuolla kello viiden aikaan; prinsessasta ei ollut siellä vielä mitään kuulunut.
Suurella tuoksinalla alettiin etsiä asuntoja; herrat hajautuivat, ja lakeijain kesken syntyi kovaa suukopua. Keskellä vilinää oli kreivi de Guiche tuntevinaan Manicampin. Tämä oli tosiaankin saapunut kaupunkiin, mutta jo jälleen niin köyhäksi joutuneena, että hänen oli viime hetkessä onnistunut Orléansissa vain lunastaa takaisin muuan hopealla kirjailtu sinipunainen samettipukunsa. Siitä kreivi de Guiche tunsikin hänet varmemmin kuin kasvoista; hän oli usein nähnyt Manicampilla tämän kauhtuneen asun, joka oli tuhlarin viimeisenä hätävarana. Manicamp esittäysi ystävänsä näkyviin soihtukaaren alla, joka oli tulipaloa uhmaavasti sommiteltu valaisemaan Havren kaupunginporttia Frans I:n tornin lähellä. Nähdessään Manicampin surkean hahmon kreivi ei voinut pidättää nauruaan.
"Kas, Manicamp-poloiseni", hän sanoi, "sinäpä olet ihan sinipunaisessa, — olet siis saanut surua?"