"He ovat onnellisesti päätyneet perille vastatuuleen, mylord; sallikaa minun uskoa, että naisilla ei ole sen suurempaa vaaraa myötätuuleen purjehdittaessa."
"Nämä herrat ovat peräti urheita", sanoi amiraali. "Olette nähnyt, että satamassa oli paljonkin väkeä, kenenkään uskaltautumatta seuraamaan heitä. Sitäpaitsi halu esittää mahdollisimman pian kunnioituksensa tunteet Madamelle ja hänen korkealle äidilleen kannusti heitä uhmaamaan merta, joka on tänään arveluttavan raju tottuneellekin meriväelle. Mutta joskin saatan esittää nämä herrat esikuvina meripäällystölle, ei heidän sovi miehuullisuudellaan houkutella naisia nyt aaltojen armoille."
Prinsessan salavihkainen silmäys huomasi de Guichen poskipäihin kohonneen punan. Sitä katsetta ei Buckingham nähnyt, sillä hän piti silmällä vain Norfolkia. Hän oli ilmeisesti mustasukkainen amiraalille ja näkyi mitä kiihkeimmin haluavan temmata naiset pois tältä huojuvalta kamaralta, jolla amiraali oli valtiaana.
"Vetoan muuten itse prinsessaan", sanoi Buckingham lyhyeen.
"Ja minä omaantuntooni ja vastuuseeni, mylord", vastasi amiraali. "Olen lupautunut viemään Madamen turvallisesti Ranskaan, ja sanani pidän."
"Mutta kuitenkin…"
"Sallikaa minun muistuttaa, mylord, että minä yksin käsken täällä."
"Tiedättekö, mitä sanotte, mylord?" virkahti Buckingham korskeasti.
"Aivan hyvin, ja uudistan vielä: minä yksin käsken täällä, mylord, ja kaikkien on minua toteltava."
Tämä lausuttiin arvokkaasti ja ylväästi. Raoul tarkkasi sen vaikutusta Buckinghamiin. Herttua vavahti ja nojasi teltankannattimeen, pysyäkseen pystyssä; hänen silmänsä alkoivat veristää, ja oikea käsi kouraisi rajusti miekankahvaa.