"Ei, kun se näkeminen voi viedä ihmiseltä järjen."
Ja hän käännähti levottomasti prinsessaan päin ikäänkuin olisi de Wardesin vihjauksia vastustaessaankin tahtonut etsiä niille vahvistusta hänen silmistään.
"Kas, maltahan!" virkkoi de Wardes; "etkö näe, että hän kutsuu sinua luokseen? Hei, käytä tilaisuutta, kun koulumestari ei ole estämässä."
De Guiche ei kyennyt pidättymään; vastustamaton vetovoima pakotti hänet lähestymään prinsessaa. De Wardes katseli hänen lähtöään hymyhuulin.
"Te erehdytte, monsieur", sanoi Raoul yhtäkkiä kavuten kaiteen yli, johon nuoret miehet olivat vastikään nojailleet selin; "koulumestari oli saapuvilla ja kuulemassa."
De Wardesin ei tarvinnut vilkaistakaan Raouliin, tunteakseen hänet äänestä, ja hän veti kalpansa heti puoliväliin huotrasta.
"Työntäkää miekkanne takaisin", lausui Raoul; "tiedätte hyvin, että tällaisella matkalla kaikki tuommoiset mielenilmaukset ovat hyödyttömiä. Pidättäkää säilänne, mutta hillitkää myös kielenne. Miksi yritätte istuttaa oman sydämenne myrkkysappea mieheen, jota sanotte ystäväksenne? Minua te tahdotte johdattaa vihaamaan kunnon kansalaista, joka on isäni ja omaisteni ystävä, ja kreiviä koetatte houkutella rakastamaan herrallenne määrättyä naista. Totisesti, monsieur, te olisitte minun silmissäni kavaltaja ja kunniaton roisto, ellen katsoisi paljon todennäköisemmäksi, että järjessänne on vikaa!"
"Sattuvasti sanoinkin teitä koulumestariksi, monsieur!" kuohahti de Wardes. "Teidän omaksumanne äänilaji ja esiintyminen on ruoskaa pitelevän jesuiitin eikä aatelismiehen käyttäytymistä. Pyydän teitä ehdottomasti luopumaan siitä minun edessäni. Minä vihaan herra d'Artagnania siitä syystä, että hän on menetellyt kurjasti isääni kohtaan."
"Te valehtelette, monsieur", sanoi Raoul kylmäkiskoisesti.
"Haa, te väitätte minun puhuvan perättömiä, monsieur!" huudahti de Wardes.