"Olen siis kovin ankaramielinen?" kysyi Raoul.
"Sitäpaitsi minulle sopi parhaiten sillä tavoin", selitteli Montalais. "Olin lähdössä Pariisiin, te ette ollut saapuvilla, Louise itki kuumia kyyneliä, — tulkitkaa sitä miten haluatte; minä silloin pyysin suojelijaani, joka oli minulle toimittanut nimitykseni, hankkimaan valtakirjan Louisellekin, ja se saapui. Louise läksi teettämään pukuja, mutta kun minulla jo oli se puoli kunnossa, jäin vielä linnaan; siellä otin talteen kirjeenne ja palautin ne teille lisäyksellä, joka lupasi teille yllätyksen. Sen olette nyt saanutkin, herraseni, ja se näyttää minusta kyllin hyvältä. No, herra Malicorne, nyt on meidän jo aika jättää nämä kaksi nuorta rauhaan, sillä heillä on varmaankin paljon puhuttavaa toisilleen; antakaa minulle käsivartenne, se on toivoakseni teille suuri kunnia, herra Malicorne."
"Suokaa anteeksi, mademoiselle", tokaisi Raoul pysähdyttäen nuoren tuulihatun, ja hänen vakava äänenpainonsa oli huomattavana vastakohtana Montalaisin keveälle sävylle, "voisinko saada tietää sen suojelijan nimen? Jos hän nimittäin esiintyykin teidän suojelijananne, mademoiselle, ja tietenkin hyvillä perusteilla" — Raoul kumarsi —, "niin en silti käsitä, miksi hän erityisesti valvoo neiti de la Vallièren asioita."
"Hyväinen aika, herra Raoul", virkkoi Louise teeskentelemättömästi, "asia on aivan yksinkertainen, ja sen voin kyllä minäkin heti ilmoittaa: suojelijani on herra Malicorne."
Raoul seisoi tuokion tyrmistyneenä ja kysyen itseltään, eikö hänestä tehty pilaa; sitten hän kääntyi tiedustamaan lähempää selitystä Malicornelta, mutta tämän oli Montalais jo vienyt loitolle. Neiti de la Vallière liikahti seuratakseen ystävätärtään. Raoul pidätti hänet lempeän käskevästi ja sanoi: "Pyydän saada virkkaa sinulle pari sanaa, Louise."
"Mutta, herra Raoul", vastasi Louise punehtuen, "me olemme kahden… Kaikki ovat jo hajaantuneet… tullaan levottomiksi ja johdutaan etsimään meitä."
"Älä ollenkaan pelkää", rauhoitti nuori mies hymyillen, "me emme kumpikaan ole niin tärkeitä henkilöitä, että kukaan huomaisi poissaoloamme."
"Mutta palvelukseni, herra Raoul?"
"Saat olla aivan huoletta, minä tunnen hovin tavat; palveluksesi lasketaan alkavaksi vasta huomenna. Sinulta siis hyvinkin liikenee muutamia minuutteja selvitykseen, jota minulla on kunnia sinulta pyytää."
"Kuinka totisena te olettekaan, herra Raoul!" sanoi Louise levottomasti.