"Ooh, herra Raoul, harkitkaa vielä, odottakaa."
"Odottaa on mahdoton; harkitseminen olisi loukkaus sinulle, Louise! Kätesi, rakas Louise, — minä olen vapaa päättämään. Isäni ilmaisee täydellisen suostumuksensa, minä lupaan sen sinulle. Kätesi, — älä pane minua täten odottamaan, vaan vastaa pian yhdellä sanalla, yhdellä ainoalla, jotten johtuisi uskomaan, että sinut on kyennyt ainiaaksi muuttamaan ensimmäinen askeleesi palatsissa, pelkkä hovisuosion tuulahdus, kuningattarien tavanmukainen hymy, kuninkaan tervehdyskatse!"
Viime sanan virkkaessaan Raoul huomasi rakastettunsa käyneen kalmankalpeaksi, varmaankin pelästyneen hänen kiihtymyksestään. Nopealla liikkeellä hän laskikin molemmat kätensä Raoulin käsiin ja pakeni sitten sanaakaan lausumatta tai taaksensakaan katsahtamatta. Raoul tunsi koko ruumiinsa värisevän tuosta kosketuksesta, ottaessaan sen vastaan juhlallisena valana, jonka rakkaus oli kovistanut neitsyelliseltä ujoudelta.
90.
Atoksen suostumus.
Raoul oli lähtenyt Palais-Royalista sellaisin aatoksin, jotka eivät sietäneet siekailua toimeenpanossa. Hän heittäysi senvuoksi heti satulaan ja suuntasi kulkunsa Bloisin tielle, sillaikaa kun uuden Orléansin herttuan ja Englannin prinsessan häitä vietettiin suurella hoviväen remulla, mutta de Guichen ja Buckinghamin raskaana koettelemuksena. Varakreivi ratsasti niin rivakasti, että hän päätyi perille kahdeksassatoista tunnissa. Matkalla hän oli kypsytellyt perusteitansa, ja kuumekin on vääjäämätön todiste, jota Raoul saattoi käyttää hyväkseen tilansa kuvaamisessa.
Kreivi istui työhuoneessaan, lisäten moniaita sivuja muistelmiinsa,[53] kun Raoul astui sisälle Grimaudin ohjaamana. Terävänäköinen aatelismies huomasi heti ensi silmäyksellä poikansa sävyssä jotakin erikoista.
"Näytpä tulevan tärkeällä asialla?" sanoi hän osoittaen Raoulille tuolia, sitten kun oli syleillyt aavistamatonta tulijaa,
"Niin, monsieur", myönsi nuori mies, "ja pyydän teitä suomaan minulle samaa hyväntahtoista huomaavaisuutta kuin aina ennenkin olen saanut osakseni."
"Puhu, Raoul."