"Olisi arvotonta minun koettaa vaikuttaa teidänlaiseenne mieheen millään esipuheella, monsieur. Neiti de la Vallière on tullut Pariisiin Madamen hovineidoksi. Minä olen tarkoin tutkinut itseäni, tuntien rakastavani häntä yli kaiken ja katsoen tästä syystä mahdottomaksi jättää häntä yksinäiseksi asemaan, jossa hänen maineensa ja siveytensä voisi joutua vaaraan. Haluan senvuoksi naida hänet, monsieur, ja tulin pyytämään suostumustanne siihen, että liittomme solmitaan nyt heti."
Atos oli kuunnellut ilmoitusta aivan äänettömänä ja ilmeelläänkään osoittamatta mielialaansa. Raoul oli aloittanut puheensa väkinäisen levollisesti, mutta lopulta hänen jokainen sanansa ilmaisi harrasta liikutusta.
Kreivi tähtäsi nyt Bragelonneen syvän katseen, jota hiukan sumensi jonkunlainen kaiho.
"Olet siis tarkoin miettinyt asiaa?" hän kysyi.
"Kyllä, monsieur."
"Luulin jo lausuneeni sinulle mielipiteeni tästä liitosta."
"Totta kyllä, monsieur", vastasi Raoul hyvin hiljaa, "mutta te sanoitte myös, että jos pysyisin kannallani…"
"Ja se on siis muuttumaton?"
Bragelonne sopersi jotakin myönnytykseksi.
"Kiintymyksesi täytyy todellakin olla tavattoman voimakas", jatkoi Atos levollisesti, "kun tietäessäsi minut niin peräti vastahakoiseksi sitä hyväksymään yhä katsot mahdottomaksi alistua."