Raoul pyyhkäisi vapisevalla kädellään otsaansa, jolle oli kihonnut hikihelmiä. Atos katseli häntä, ja sääli valtasi hänen koko sydämensä. Hän nousi.
"Hyvä", sanoi hän; "omat tunteeni eivät merkitse mitään, kun sinun onnesi on ratkaistavana. Vetoat minuun, ja minä tahdon asettua käytettäväksesi. Mitä minulta siis oikeastaan haluat?"
"Oi, suopeutta, monsieur, suopeutta ensiksikin", vastasi Raoul tarttuen hänen käteensä.
"Sinä erehdyt mielialastani, Raoul; sinulla on sydämessäni parempikin sija", lausui kreivi. Raoul suuteli pitelemäänsä kättä kuin kiihkeä rakastaja. "Kas niin, kas niin", jatkoi Atos, "olen valmis kuulemaan, Raoul: sanohan, mitä minun siis olisi nyt tehtävä asiassa?"
"Oh, ei mitään niin erityistä, monsieur — olisi vain hyvä, jos ottaisitte vaivaksenne kirjoittaa kuninkaalle ja pyytää minun puolestani hänen majesteettinsa suostumusta avioliitolleni, kun kuulun hänen seurueeseensa."
"Oikein, se on hyvä ajatus, Raoul. Kuninkaalla on nyt tosiaan sananvaltaa tulevaisuutesi järjestämisessä; menettelet kaikin puolin soveliaasti, alistuessasi kaksinkertaiseen koetukseen."
"Voi, monsieur!"
"Täytän pyyntösi heti, Raoul."
Kreivi lähestyi ikkunaa ja kumartui siitä hiukan ulos.
"Grimaud!" huusi hän.