"Mutta minä ihan rukoilen teitä", jatkoi Raoul, "älkää kohdelko minua enää noin muodollisen vakavasti ja pidättyvästi, — muutoin jään pahoittelemaan, että tottelin tunnetta, joka on kaikkia muita vaikutteita voimallisempi."
"Jo toistamiseen huomautat minulle siitä, Raoul; se ei ole tarpeellista. Tahdot nimenomaista suostumustani, olen sen antanut: älkäämme puhuko siitä sen enempää. Tule nyt katsomaan uusia istutuksiani, Raoul."
Nuori mies tiesi, että kun kreivi kerran oli ilmaissut tahtonsa, ei siinä enää ollut sijaa vastaväitteille. Hän painoi päänsä alas ja seurasi isäänsä puutarhaan. Atos näytteli hänelle rauhallisesti oksastuksia, vesoja ja taimilavoja. Tämä tyvenyys kävi Raoulille yhä painostavammaksi. Se rakkaus, joka täytti hänen sydämensä, tuntui hänestä niin suurelta, että sen olisi tullut tehota kaikkeen myötätuntoiseen ympäristöön; miten saattoikaan isä sulkeutua kylmäksi sen vaikutukselle? Hän keräsikin kaikki voimansa ja huudahti äkkiä:
"Monsieur, teillä täytyy lopultakin olla joku erityinen syy vieroksua neiti de la Vallièreä; hän on niin hyvä, niin säveä ja sielultaan puhdas, että teidän harvinaisen etevä huomiokykynne muutoin ehdottomasti myöntäisi hänelle oikean arvonsa. Luojan nimessä, sanokaa, onko näiden kahden suvun kesken jotakin salaista vihamielisyyttä, perittyä vastakohtaisuutta?"
"Katsohan, Raoul, tuota kielolavaa", sanoi Atos vain, "kuinka edullisesti noihin kukkasiin vaikuttaa siimes ja kosteus, etenkin sykomorinlehvien suoja, joka läpäisee hyvin lämpöä, mutta pidättää auringon säteet suoraan porottamasta terälehdille!"
Raoul pysähtyi, puri huultaan ja tunsi veren syöksähtävän ohimoihinsa.
"Monsieur", hän sitten tiukkasi urheasti, "anon yhä selitystä; teidän tulee jo pitää poikaanne miehenä."
"Niinpä osoita minulle olevasi mies", vastasi Atos ankarana suoristautuen; "tähän asti olet vain näyttänyt puutteellista pojantunnetta. Pyytelin sinua odottamaan edullista loistavan avioliiton tilaisuutta, kun olisin hankkinut sinulle puolisoksi varakkaimman aatelin parhaimmistosta; tahdoin saada sinulle sen kaksinkertaisen loiston, jota kunnia ja rikkaus voivat antaa jalosukuisen syntyperän pohjalla."
"Monsieur", tokaisi Raoul äkilliseen kiihtymykseen taipuen, "minua herjattiin äskettäin siitä, etten tiedä äitiäni!"
Atos kalpeni, rypisti sitten kulmiaan uhkaavasti kuin muinaistaruston ylijumala ja lausui majesteettisesti: