"Vai niin", sanoi Atos. "Hyvä on, minä tunnenkin hänet. Mutta hevosemme ovat valmiina. Kahden tunnin odotuksen asemesta lähdemmekin matkalle nyt heti. Ratsaille, varakreivi, ratsaille!"
91.
Monsieur on mustasukkainen Buckinghamin herttualle.
Kreivi de la Fèren taivaltaessa Raoulin kanssa Pariisia kohti oli Palais-Royal näyttämönä kohtaukselle, jota Molière olisi pitänyt hyvänä huvinäytelmän piirteenä.
Oli kulunut neljä päivää Orléansin uuden herttuaparin häistä. Pikimmältään einehdittyään Monsieur siirtyi etuhuoneisiinsa huulet nyrpistyneinä ja silmäkulmat kureessa. Ateria ei ollut tuottanut mitään hauskuutta. Madame oli antanut tarjota aamiaisensa omassa huoneessaan, ja Monsieur oli saanut ainoiksi pöytäkumppaneikseen Lotringin junkkarin ja Manicampin. Murkinalla istuttiin kolme neljännestuntia kenenkään virkkamatta halaistua sanaa. Manicamp, vähemmän perehtyneenä hänen kuninkaallisen korkeutensa likeiseen seurusteluun kuin kumppaninsa, yritti turhaan lukea prinssin silmistä, mitä hänen nyreytensä merkitsi. Lotringin junkkari, jonka ei tarvinnut arvailla mitään, hän kun tiesi kaikki, söi sillä hyvällä ruokahalulla, jota hänelle aina antoi toisten vastoinkäyminen. Hän nautti sekä Monsieurin ärtyisyydestä että Manicampin kiusallisesta hämistä, vankalla aterioimisellaan vasiten pidätellen pöydässä kärsimätöntä prinssiä, joka kiihkeästi halusi nousta seurastaan.
Filip jo usein pahoitteli alkuaan sallineensakaan Lotringin junkkarin tulla niin likeiseksi seuralaiseksi, että tämä ei enää katsonut tarpeelliseksi noudattaa mitään muodollisuutta herraansa kohtaan. Sellaisella katumapäällä Monsieur nytkin oli; mutta hän pelkäsi teräväkielistä ritaria melkein yhtä paljon kuin hänestä toisin ajoin pitikin, ja hän tyytyi raivoamaan vain sisällisesti. Tuon tuostakin hän tähtäsi katseensa kattoon ja taasen vilkaisi alas piirakkaan, jota nuori junkkari ripeästi lohkoi; kiukunpurkauksen hillinnässä hänen kasvonsa elähtelivät yhä ihmeellisemmissä ilmeissä, joita ammatti-ilveilijä olisi kadehtinut. Viimein asema kävi hänelle kuitenkin aivan sietämättömäksi, ja hedelmiin päästäessä hän nousi äkäisenä, kuten sanottu, jättäen junkkarin lopettamaan murkinaa miten mielensä teki, samalla kun Manicamp heti poukkosi suoraksi kuin seiväs, lautasliina kädessä. Monsieur kiirehti melkein juosten etuhuoneeseen ja antoi lähimmälle palatsinvartijalle hiljaa käskyn, sitten kääntyen sivuhuoneiden kautta takaisin yksityispuolelleen, jotta hänen ei olisi tarvinnut uudestaan astua ruokasalin läpi. Hän tahtoi tavoittaa äitiänsä; leskikuningatar oleksi tavallisesti rukouskammiossaan tähän aikaan, kello kymmenen tienoissa aamupäivällä. Itävallan Anna istui kirjoittamassa, kun Filip astui sisälle.
Leskikuningatar rakasti sydämellisesti nuorempaa poikaansa, joka oli kaunis kasvoiltaan ja säveä luonteeltaan. Filip tosiaan olikin hellämielisempi ja vaikkapa naisekkaampikin kuin kuningas. Hän oli valloittanut äitinsä mieltymyksen pikku tunteilulla, joka tuntuu viehättävältä naisissa; Itävallan Anna, joka oli hartaasti toivonut tytärtä, huomasi tässä pojassaan paljon sellaista herkkää huomaavaisuutta, hienotuntoista huolenpitoa ja kujeellista mielistelyä, mikä on luonteenomaista kehittyvälle tyttöselle. Niinpä hän äidin parissa ollessaan ihaili tämän sieviä käsivarsia, antoi hänelle neuvoja uusista leivoslajeista tai hajuvesien valmistusohjeita, jolla alalla kuningatar oli jo ennestään hyvin laajatietoinen, suuteli hänen käsiänsä ja silmiään lapsekkaan herttaisesti, toi hänelle aina makeisia mukanaan, suositteli uusia koruja. Vanhemmassa pojassaan Itävallan Anna rakasti kuningasta tai oikeastaan kuninkuutta: Ludvig XIV edusti hänen silmissään Jumalan säätämää valtiutta. Hän oli kuninkaan parissa leskikuningatar, mutta Filipiä hän kohteli pelkästään äitinä, saaden nuoremman poikansa tuntemaan, että äidin helma on kaikista turvapaikoista suloisin ja varmin. Pienestä lapsesta asti hän olikin tottunut pakenemaan sen suojaan, kun veljen ja hänen välissään oli noussut rajuilma; useinkin olivat kuningas ja hänen läheisin, mutta tottelemattomin alamaisensa paitasilla joutuneet nyrkein ja kynsin kiistasille makuusijasta, kamaripalvelija Laporten ollessa tällaisen majesteettirikoksen ainoana ja voimattomana todistajana, ja voitollinen Filip oli menestyksensä säikyttämänä tullut pyytämään äidiltä lohdutusta ja välitystä anteeksiantoon, johon Ludvig taipui vain työläästi ja ensin puolinaisesti.
Anna ei siten ainoastaan ollut tottunut tyynnyttävällä sovittelulla tasoittamaan kaikkia poikiensa erimielisyyksiä, vaan oli samalla päässyt heidän luottamukseensa ja tunsi heidän kaikki salaisuutensa. Kuningas kyllä oli hiukan kateellinen äidillisen hellyyden erityisestä kääntymisestä nuoremman veljen osaksi, mutta hän oli äitiänsä kohtaan kuitenkin alistuvaisempi ja huomaavaisempi kuin hänen luonteeseensa muuten kuului. Erityisestikin oli leskikuningatar osannut saada vaikutuksensa tuntuviin nuoren kuningattaren suhteen. Hän hallitsi melkein itsevaltiaasti kuninkaan taloudessa, ja samanlaista tulevaista valta-asemaa hän oli jo monin tavoin valmistellut itselleen nuoremman poikansa kodissa. Niinpä hän oli melkein ylpeä, aina kun havaitsi Filip-herttuan saapuvan luokseen apean näköisenä, kalpein poskin ja punoittavin silmin, sillä hän käsitti silloin heti, että heikommuutensa huomannut tai kapinallinen tarvitsi nyt apua.
Leskikuningatar istui kirjoittamassa, kuten sanottu, kun Monsieur astui hänen rukouskammioonsa, — ei tällä kertaa itkettynein silmin ja vaalein kasvoin, mutta rauhattomana, kiusaantuneena ja äreänä. Hän suuteli hajamielisesti äidin käsivartta ja istuutui ennen kuin toinen viittasikaan. Itävallan Annan ehdottoman hovisäännöstelyn johdosta tämä sovinnaisuuden unohdus ilmaisi suurta sielullista rasitusta, ja etenkin Filipissä, joka muuten niin auliisti osoitti mitä mielistelevintä kunnioitusta.
"Mikä sinun on?" kysyi Itävallan Anna kääntyen poikaansa päin.