"Mutta ilman rikkomuksiakin saattaa nainen aiheuttaa rauhattomuutta, äiti! Erityinen seurustelu ja joidenkuiden henkilöiden huomattavampi suosiminen nuoren aviovaimon taholta riittää useinkin kiukustuttamaan kaikkein luottavaisintakin miestä."
"Kas, nyt siis olemme päässeet itse asiaan, vaikka se oli vähän vaikeata. Vikana onkin erityinen seurustelu ja armollisuus joitakuita kohtaan! Vai tässä se kipeä kohta on!"
"Niin, ja minusta siinä on kylliksi."
"Vakavampaa se on todellakin. Jo neljän päivän kuluttua häistä on vaimosi siis muka alkanut suosia jotakuta? Varo värittämästä asiaa, Filip; pelkällä luulemisella ei voi mitään todistaa."
Äitinsä totisuudesta hätääntyneenä prinssi aikoi vastata jotakin, mutta kykeni vain sopertamaan muutamia käsittämättömiä sanoja.
"No, sinä jo peräännyt", sanoi Itävallan Anna. "Se ilahduttaa minua, ja oikein on myöntää erehdyksensä."
"Ei!" huudahti Filip; "minä en ota takaisin sanojani, vaan aion todistaa. Olen puhunut erityisestä seurustelusta ja mieltymyksestä. No, kuunnelkaahan vain."
Leskikuningatar valmistausi kuuntelemaan; hänen ilmeensä kuvasti sitä juoruamisen mielihyvää, jota parahinkin nainen ja äiti — kuningatarkin — aina tuntee saadessaan sekaantua pikku aviokiistoihin.
"Sanokaa te minulle ensiksikin", aloitti Filip, "minkätähden vaimoni on yhä pitänyt englantilaisen saattueensa. Mistä se johtuu?" Ja Filip laski käsivartensa ristiin rinnalle, katsellen äitiään ikäänkuin varmana siitä, että tällä ei voinut olla mitään vastattavana siihen vihjaukseen.
"Mutta siinähän ei ole mitään merkillistä", selitti kuitenkin Itävallan Anna. "Englantilaiset ovat hänen maanmiehiänsä, he ovat uhranneet paljon varoja saattaakseen häntä Ranskaan ja olisi epäkohteliasta ja valtiollisestikin ajattelematonta lähettää äkkipäätä pois ritarijoukkoa, joka on kaikin tavoin tahtonut osoittaa uskollista kiintymystään."