"Kas vain", sanoi Atos hymyillen, "d'Artagnanko siten ensin kohottaa minut pilviin ja Olympon jumalain tasalle, sitten paiskatakseen minut maahan ryömimään? Minulla on suurempia pyrkimyksiä, ystäväiseni. Alistuisinko ministeriksi, orjaksi! Enkö ole korkeammalla, kun minua ei mikään ulkonainen riippuvaisuus kahlitse? Muistan sinun toisinaan sanoneen minua suureksi Atokseksi, mutta jos olisin ministeri, niin kyllä vainkaan et näkisi minussa aihetta siihen määritelmään. Ei, ei, minä en sillä tavoin astu valjaisiin."
"No, ei siitä sitten sen enempää; luovu kaikesta, veljellisyydestäkin!"
"Voi, veikkonen, melkeinpä nyt sydännyt tylyksi!"
D'Artagnan puristi lämpimästi Atoksen kättä. "Ei, ei, lähde kaikista huolista vapaana itsenäiseen yksinäisyyteesi. Raoul tulee kyllä toimeen, minä pysyn Pariisissa."
"Lausun sinulle siis vain hyvästi; huomenna aamun valjetessa nousen ratsaille."
"Ethän voi yksin palata hotelliisi; minkätähden et ole ottanut Grimaudia mukaasi?"
"Grimaud nukkuu, veliseni; hän menee hyvissä ajoin makuulle. Vanhus-parka alkaa raihnaantua. Hän tuli mukanamme Bloisista, mutta minä pakotin hänet täällä pysyttelemään kotosalla, sillä jos hänen pitäisi lähteä riittämättömän levon jälkeen neljänkymmenen lieuen paluumatkalle, menehtyisi hän valituksen sanaa virkkamatta. Mutta ilman Grimaudiani en saa olluksi matkoilla."
"Minäpä annan sinulle soihdunkantajaksi muskettisoturin. Hei, tänne joku!" ja d'Artagnan kumartui alimman porrassillakkeen kullatun kaiteen yli.
Seitsemän tai kahdeksan muskettisoturia kiirehti heti näkyviin alakerran eteisestä.
"Kuka teistä tarjoutuu saattamaan herra kreivi de la Fèreä?" huusi d'Artagnan.