"Te hämmästytätte minua, Baisemeaux; tokihan teidän kelpaa elellä hyvinkin, ystäväiseni. Tekö nyt muka myös heittäydytte valittamaan, mordioux! Jos vien teidät kuvastimen eteen, niin näette pyylevän, kukoistavan ja täyteläisen miehen kuin Hollannin juuston; te huomaatte, että silmänne loistavat kuin hehkuvat hiilet ja että te ilman tuota kolkkoa hymyä, jolla nyt vasiten vedätte otsanne kureeseen, ette vielä näyttäisi viidenkymmenenkään vanhalta. Mutta ikäähän teillä on kuusikymmentäkin vuotta, mitä?"
"Totta kyllä…"
" Pardieu, hyvinhän siis jakselette noilla viidenkymmenentuhannen livren vuosituloilla."
Pikku Baisemeaux polkaisi jalkaansa.
"Ei suinkaan arviossani ole vikaa?" jatkoi d'Artagnan. "Oikeastaan te ansaitsette enemmänkin; se on helppo laskea. Te olitte tätä ennen, viimeksi herra de Mazarinin henkivartioston kapteeni, — kaksitoistatuhatta livreä vuodessa; sitä palkkaa nostitte kaksitoista vuotta, vaurastuitte siinä ja pääsitte sitten vielä paljon paremmille tuloille."
"Kaksitoistatuhatta livreä? Oletteko järjiltänne!" huudahti Baisemeaux kiusaantuneena. "Se vanha kitupiikki ei milloinkaan maksanut kuuttatuhatta enempää, ja menoja sain suorittaa samaisesta virasta aina jonkun verran yli kuudentuhannen. Herra Colbert suvaitsi antaa minun nostaa vuosittain vaivaiset viisikymmentä pistolia ylimääräisenä lahjapalkkiona, mutta ilman Montlezunin pikku läänitystilan tuottamia kahdentoistatuhannen livren vuosituloja en olisi mitenkään tullut toimeen."
"No, mutta nythän olette kerrassaan kissan päivillä Bastiljissa. Toivottavasti saatte vapaan asunnon ja ruuan, ja vakinainen vuosipalkka on tietääkseni kuusituhatta livreä?"
"Vaikkapa."
"Hyvät ja huonot vuodet lukuunottaen noin viisikymmentä vankia, jotka keskimäärin tuottavat tuhannen livreä kukin."
"Niillä main kyllä."