"Vain pihan yli, herra kuvernööri! Luuletteko minua niin raihnaaksi? Ei, jalkaisin, herra kuvernööri, jalkaisin."
Baisemeaux tarjosi sitten käsivartensa piispalle tueksi, mutta toinen ei ottanut sitä vastaan, He saapuivat siten hallintotalolle, Baisemeaux hykerrellen kämmeniään ja vaivihkaa vilkuen hevoseen, Aramis silmäillen mustia ja alastomia muureja.
Avara pylväseteinen ja valkoisista paasista laskettu suora porraskäytävä johtivat Baisemeauxin asuntoon. Hän astui etusuojaman ja ruokailuhuoneen läpi, jossa katettiin aamiaispöytää, avasi pienen salaoven ja sulkeutui vieraansa kanssa tilavaan työhuoneeseen, jonka ikkunat antoivat viistoon pihoille ja talleille päin. Touhukkaasti Baisemeaux järjesti kirkkoruhtinaan olon niin mukavaksi kuin herttaisen huomaavainen tai kaikesta sydämestään kiitollinen isäntä vain kykenee; hän työnsi esiin nojatuolin, asetti kuntoon jalkatuen pieluksineen ja siirsi käsivaraksi pikku pöydän. Itse hän myös hartaan huolellisesti laski tälle pöydälle kultapussosen, jota muuan sotureista oli kantanut heidän kintereillään niin hellävaroin kuin pappi pyhää sakramenttilipasta. Sotamies poistui, Baisemeaux lukitsi oven hänen perässään, veti alas vastapäisen ikkunan kaihtimen ja katsoi Aramista silmiin, nähdäkseen, puuttuiko arvoisalta vieraalta mitään.
"No, kylläpä te, monseigneur", virkkoi hän istuutumatta, "olette ennen kaikkia muita sellainen mies, jonka sanaan saa luottaa!"
"Liikeasioissa ei säntillisyys ole erityinen ansio, vaan suoranainen velvollisuus, hyvä herra de Baisemeaux."
"Niin, kyllä liikeasioissa, sen käsitän; mutta niissä väleissähän me emme ole keskenämme, monseigneur, vaan te osoitatte minulle jatkuvaa suosiollisuutta."
"Myöntäkää kuitenkin, hyvä herra Baisemeaux, että te säntillisyydestäni huolimatta olitte jo käynyt jossakin määrin levottomaksi."
"Terveydentilastanne, kyllä, todella", sopersi Baisemeaux.
"Olinkin tulossa eilen, mutta olin liian väsynyt", jatkoi Aramis.
Baisemeaux kiirehti sujauttamaan toisen pieluksen vieraansa ristiluiden alle.