Vaunut vierivät nyt holviin, mutta ristikkoporttia avattaessa lähestyi upseeri niiden toistamiseen pysähdyttyä ja virkkoi hiljaa joitakuita sanoja kuvernöörille. Tämä pisti heti päänsä ulos vaununovesta ja näki vieraan istuvan ratsailla nostosillan lähemmässä päässä. Hän kiljaisi riemastuneesti, astui tai pikemmin viskausi ulos vaunuistaan ja juoksi tarttumaan Aramiksen käsiin, hokien katkonaisia anteeksipyyntöjä. Olipa hän vähällä painaa tervetulleen vieraan käden huulilleen.
"On hiukan vastuksellista päästä Bastiljiin, herra kuvernööri", sanoi Aramis. "Onko menettely samanlaista niidenkin suhteen, jotka tulevat tänne vastoin tahtoaan, vai ainoastaan vapaaehtoisiako kävijöitä täällä niin pidätellään loitolla?"
"Suokaa anteeksi, suokaa anteeksi, monseigneur! Voi, kuinka hauskaa on nähdä teidän korkea-arvoisuutenne!"
"Hiljaa! Huomatkaa asema, hyvä herra de Baisemeaux! Mitä ajatellaankaan, jos huudatte julki, että piispa esiintyy tällaisessa asussa?"
"Oi, antakaa anteeksi, älkää pahastuko, minä en muistanut. Hei, toimittakaa herran ratsu talliin!" luikkasi Baisemeaux.
"Ei, ei millään muotoa!" esti Aramis.
"Eikö se olisi mukavinta?"
"Satularepussa on viisituhatta pistolia!"
Kuvernöörin kasvot kirkastuivat niin säihkyviksi, että jos vangit olisivat sen nähneet, olisivat he voineet luulla jonkun täysiverisen prinssin joutuneen hänen hoidokikseen.
"Aivan oikein, niin, niin, viekää toimiston edustalle hevonen. Nousemmeko vaunuihin, rakas herra d'Herblay, ajaaksemme asunnolleni?"