"Esteettömästi."
"Peloitteluakin?"
"Olkaa itsenäisenä tutkintotuomarina."
Odotettiin turhaan kymmenen minuuttia. Fouquet menetti malttinsa ja näpäytti taas kelloa.
"Tobias tänne!" huusi hän.
"Mutta häntä etsitään, monseigneur", vastasi kamaripalvelija.
"Hän ei voi olla kaukanakaan, kun en ole lähettänyt häntä minnekään asialle."
"Menen kuulustamaan, monseigneur."
Palvelija painoi oven jälleen kiinni. Sillävälin Aramis käveli kärsimättömästi edestakaisin, mutta pysyi ääneti. Varrottiin vieläkin kymmenen minuuttia. Sitten Fouquet antoi soittokellollaan sellaisen hälytyksen, että siitä olisi kalmistokin herännyt. Kamaripalvelija saapui samassa, ja hänen vapisemisestaan näki, että hän aavisti tuovansa huonon sanoman.
"Monseigneur kai muistaa väärin", puhkesi hän puhumaan ennen kuin Fouquet ehti kysyä. "Varmaankin teidän ylhäisyytenne on antanut jotakin Tobiaan toimitettavaksi etäämmällä, sillä hän on noutanut talleista parhaan juoksijan ja itse satuloinut sen, monseigneur."