"Ja…"
"Hän on ratsastanut pois."
"Ratsastanut pois?" karjaisi Fouquet. "On heti riennettävä tavoittamaan hänet!"
"No no", sanoi Aramis laskien kätensä hänen käsivarrelleen, "tyyntykäämme. Paha on jo tapahtunut, olen varma siitä, älkäämme nyt aiheuttako mitään hälinää, vaan harkitkaamme kolttosen seurausta, ja torjukaamme se, jos vain voimme."
"Lopultakaan", arveli Fouquet malttuen, "onnettomuus ei ole kovinkaan suuri."
"Niinkö ajattelette?" kysyi Aramis.
"Tietenkin. On toki luvallista miehen lähettää naiselle rakkauskirje."
"Miehen kyllä, vaan ei alamaisen, kun nainen on kuninkaan rakastettu."
"Kah, hyvä ystävä, eihän kuningas rakastanut la Vallièrea viime viikolla eikä oikeastaan vielä eilenkään, jolloin kyhäsin kirjeeni. En voinut tietää kuninkaan rakkaudesta ennakolta."
"Totta kyllä", vastasi Aramis, "mutta kirje on kovaksi onneksi päiväämätön. Se minua pahimmin kiusaa. Voi, jospa se vain olisi merkitty eilispäivälle, niin en olisi vähääkään huolissani teidän tähtenne!"