"Kuulehan, d'Artagnan, sinä tuotat minulle raskasta mielipahaa. Jos minulla tosiaan on suunnitelma sinulta kätkettävänä, niin teen velvollisuuteni, eikö niin? Jos minun taasen tulisi ilmaista sinulle joku suunnitelma, niin enhän toki kiertelisi."
"Ei, Aramis, ei, on suunnitelmia, jotka paljastetaan vasta otollisella hetkellä."
"Sitten, ystäväiseni", vastasi piispa nauraen, "se otollinen hetki ei ole vielä tullut."
D'Artagnan pudisti surumielisesti päätänsä.
"Ystävyys, ystävyys", pahoitteli hän, "tyhjä sana! Siinä mies, joka sitä häneltä pyytäessäni antaisi hakata itsensä palasiksi minun tähteni."
"Se on totta", myönsi Aramis ylevästi.
"Ja tuo mies, joka vuodattaisi puolestani jokaisen veripisaransa, ei avaa minulle pienoista sopukkaa sydämestään. Ystävyys, sen toistan, on vain varjo ja houkutin, kuten kaikki muukin, mikä maailmassa kimmeltää!"
"Älä haasta tuohon tapaan meidän ystävyydestämme", vastasi piispa lujalla ja vakuuttavalla äänellä. "Se ei ole sitä lajia, josta puhut."
"Katso minua, Aramis. Meitä on nyt kolme neljän asemesta. Sinä eksytät minua, minä epäilen sinua, ja Portos nukkuu. Kaunis ystäväkolmikko, eikö olekin? Kaunis jäännös!"
"Voin sinulle sanoa vain yhden seikan, d'Artagnan, ja sen vakuutan sinulle evankeliumin kautta. Minä olen kiintynyt sinuun kuten ennenkin. Jos koskaan olen osoittamatta sinulle luottamusta, se tapahtuu muiden eikä sinun tai itseni tähden. Kaikesta, mitä teen ja missä onnistun, tulee sinullekin osasi. Lupaa minulle sama suosio, puhu!"