Oli kömpelön miehen suussa hyvin taitava mustaaminen vedota juhliin, joissa kuningas Fouquetin vihjauksesta ensi kertaa huomasi hänen alemmuutensa. Colbert maksoi Vauxissa, mitä Fouquet oli hänelle tehnyt Fontainebleaussa, ja kelpo rahamiehenä hän suoritti sen korkoineen. Saatettuaan kuninkaan tähän mielentilaan ei Colbertilla enää ollut paljonkaan tehtävänä. Hän tunsi sen; kuningas oli käynyt synkäksi, Colbert odotti hallitsijansa ensi sanaa yhtä kärsimättömänä kuin Filip ja Aramis sitä vartosivat korkealta tähystyspaikaltaan.
"Tiedättekö, mitä kaikesta tuosta seuraa, herra Colbert?" virkkoi kuningas hiukan mietittyään.
"En, sire, sitä en tiedä."
"Siitä seuraa, että jos tuo kolmentoista miljoonan anastaminen voitaisiin näyttää toteen…"
"Mutta se on toteen näytetty."
"Tarkoitan, että jos se tehtäisiin julkiseksi, herra Colbert…"
"Luullakseni julkaistaisiin se huomenna, jos teidän majesteettinne…"
"Jos en olisi herra Fouquetin vieraana", täydensi kuningas varsin arvokkaasti.
"Kuningas on kaikkialla kotonaan, sire, ja varsinkin asumuksissa, joiden rakentaminen on maksettu hänen varoillaan."
"Minusta tuntuu", huomautti Filip hiljaa piispalle, "että arkkitehdin, joka on tämän kupulaen rakentanut, on täytynyt sen tarkoitusta aavistaen laittaa se niin, että sen voi syöstä herra Colbertin kaltaisten mustien heittiöiden niskaan."