Yksinään tässä loistossa, yksinään kaikessa mahtavuudessaan, yksinään astumassa esitettäväkseen säädettyyn osaan Filip tunsi sielunsa ensi kertaa aukenevan niille tuhansille liikutuksille, jotka ovat kuninkaansydämen elonsykähdyksiä.
Mutta hän kävi kalpeaksi katsellessaan tuota tyhjää, veljensä ruumiista vielä rutistunutta vuodetta.
Tämä mykkä rikostoveri oli palannut pantuaan työnsä täytäntöön. Sen kanssa palasivat rikoksen jäljet; se haastoi syylliselle avomielistä ja karkeata kieltä, jota rikokseen osallinen ei koskaan häikäile käyttää kumppanilleen. Se puhui totta.
Kumartuessaan paremmin nähdäkseen huomasi Filip veljensä kylmästä hiestä vielä kostean nenäliinan, hiestä, joka oli tihkunut Ludvig XIV:n otsasta. Tuo merkki peloitti Filipiä niinkuin Abelin veri hirmustutti Kainia.
— No, tässä nyt katselen kohtaloani suoraan silmiin, — tuumi Filip itsekseen, silmät hehkuen tulta ja kasvot kalmankalpeina. — Tuleeko siitä peloittavampi kuin vankeuteni on ollut surullinen? Muistanko aina kuunnella sydämeni arastelua, kun ajatukseni pyrkivät joka askeleella valtaan… No niin, kuningas on levännyt tässä vuoteessa; tuon kuopan on hänen päänsä painanut pielukseen, tämä nenäliina on hänen katkeruutensa kyynelistä pehminnyt, ja minä epäröin laskeutua tälle vuoteelle, puristaa kädelläni tätä kuninkaan vaakunalla ja nimikirjaimilla merkittyä nenäliinaa…! No, seuratkaamme herra d'Herblayta, joka tahtoo, että työ olisi jo astetta ylempänä kuin ajatus; seuratkaamme herra d'Herblaytä, joka aina ajattelee itseään ja nimittää itseään rehelliseksi mieheksi, kun ei ole närkästyttänyt tai pettänyt muita kuin vihollisiansa. Tässä vuoteessa olisin minä levännyt, ellei Ludvig XIV olisi äitimme rikoksen perusteella sitä minulta riistänyt. Tämä Ranskan vaakunalla kirjailtu nenäliina olisi kuulunut minun käytettäväkseni, jos, kuten herra d'Herblay on huomauttanut, minut olisi jätetty paikalleni kuninkaalliseen kehtoon. Filip, Ranskan poika, asetu jälleen vuoteeseesi! Filip, Ranskan ainoa kuningas, ota takaisin vaakunakilpesi! Filip, Ludvig XIII:n ainoa mahdollinen perillinen, älä tunne sääliä anastajaa kohtaan, jota tälläkään hetkellä ei kaivele katumus kaikesta, mitä olet saanut kärsiä!
Näin pääteltyänsä Filip ruumiinsa vaistomaisen vastahakoisuuden uhalla, tahtoaan painostavasta puistatuksesta ja kauhusta huolimatta asettui kuninkaalliseen vuoteeseen, pakottaen lihaksensa painumaan Ludvig XIV:n vielä lämpimälle sijalle, samalla kun hän laski hiestä kostean nenäliinan otsalleen.
Kun Filipin pää vaipui taaksepäin pehmoiseen patjaan, huomasi hän otsansa yläpuolella Ranskan kruunun, jota tiedämme kultasiipisen enkelin kannatelleen.
Kuvitelkaamme nyt mielessämme tämä synkkäkatseinen ja ruumiiltaan värisevä kuninkaallinen tungettelija. Hän muistuttaa myrsky-yönä eksynyttä tiikeriä, joka kaislikon ja tuntemattoman rotkon kautta on harhaantunut etsimään suojaa poissaolevan jalopeuran luolasta. Kissansukuinen haju viettelee sitä puoleensa, tuo sen tavallisen asumuksen haalea huuru. Se löytää kuivan ruohovuoteen, murskattuja, ytimestä tahmeita luita. Se saapuu, tirkistelee leimuavalla ja terävällä katseellansa varjoon; se ravistaa vettä valuvia jäseniään, liejun ryvettämää turkkiaan ja kyyristyy raskaasti, paksu kuono valtavien käpälien päällä, valmiina nukkumaan, mutta yhtä valmiina taisteluun. Tuon tuostakin luolan rakosista välähteli salama, vastakkain iskevien oksien jyty, vinkuen putoava kivet, epämääräinen vaaran aavistus vavahduttaa sen tästä uupumuksen tuottamasta horrostilasta.
Jalopeuran makuusijalla nukkuminen saattaa kutkuttaa kunnianhimoa, mutta makaaja ei voi toivoa nukkuvansa sillä rauhallisesti..
Filip tarkkasi kaikkia ääniä, hän antoi sydämensä ailahdella kaikkinaisten peloitusten henkäyksissä. Mutta luottaen suurenmoisen päätöksensä moninkertaiseksi tekemään voimaansa hän odotti heikkoutta tuntematta, että joku ratkaiseva seikka osoittaisi hänelle, mihin hän kelpasi. Hän toivoi, että joku suuri vaara valaisisi häntä, kuten myrskyn fosforiheijastukset näyttävät purjehtijoille, kuinka korkeina ne aallot kuohuvat, joita vastaan he kamppailevat.