Mutta mitään ei sattunut. Äänettömyys, levottomien sydämien verivihollinen, kunnianhimoisten kammottavin mörkö, kietoi kaiken yötä varastetun kruunun alla lepäävän Ranskan vastaisen kuninkaan paksuun usvaansa.
Aamuyöstä livahti kuninkaalliseen kammioon olento, joka pikemmin muistutti varjoa kuin ruumiilla varustettua ihmistä. Filip odotti sitä eikä siis kummastunut.
"No, herra d'Herblay?" virkkoi hän.
"Niin, sire, kaikki on päättynyt!"
"Mitenkä?"
"Aivan niinkuin odotimme."
"Vastustusta?"
"Vimmattua: parkua, huutoja."
"Sitten?"
"Sitten huumaantunutta ällistystä."