"Niin, monseigneur; entä te?"
"Minä jään."
"Kunniasanallanne?"
"Kunniasanallani."
"Hyvä. Minä muuten menenkin vain saamaan vastauksen, tiedättehän."
"Kuulemaan tuomioni, tarkoitatte."
"Ka, minussapa on vähän vanhaa roomalaista: tänä aamuna noustessani huomasin, että miekkani ei ollut tarttunut mihinkään kurenauhaan ja että olkavyö oli hyvässä asennossa. Se on pettämätön merkki."
"Menestystä ennustava?"
"Niin, ajatelkaahan: joka kerta kun tämä kirottu puhvelinnahka takertui selkääni, tiesi se rangaistusta herra de Trévillelle tai rahojen epäämistä herra de Mazarinin kassasta. Jos taas miekka takertui itse olkavyöhön, ennusti se kiusallista tehtävää, jollaisia minulle on sattunut kautta elämäni. Joka kerta kun miekka tanssi huotrassaan, odotti minua onnellinen kaksintaistelu. Aina kun se havahtumisen hetkellä lipsahti pohkeitten väliin, sain lievän haavan, ja jos se kokonaan luiskahti huotrasta, tiesin tuotapikaa jääväni lepäämään taistelutantereelle ja saavani parin, kolmen kuukauden ajan tyytyä haavuriin ja kääreisiin."
"En totisesti aavistanut teidän hankkivan niin valaisevia tietoja säilältänne", virkkoi Fouquet heikolla hymyllä taistellen masennustansa vastaan. "Onko teillä pistin- vai lyömämiekka? Onko sen kärki loihdittu vai teräkö taiottu?"