"Miekkani, näettekös, on osa omaa ruumistani", haastoi vain soturi edelleen. "Olen kuullut sanottavan, että jotkut ottavat osviittaa säärensä jumotuksesta tai ohimonsa jyskytyksestä. Minä saan ennemerkit miekastani. No niin, se ei ole ilmoittanut minulle mitään tänä aamuna. Kah, tosiaankin, solahtihan se juurikään aivan itsestään hankkiluksen mutkanpohjaan. Tiedättekö, mitä se ennustaa?"
"En."
"No, se tietää, että tänään saan toimittaa vangitsemisen."
"Ah", virkkoi yli-intendentti pikemmin kummastuneena kuin pahastuksissaan tästä suorapuheisuudesta, "ellei miekkanne kuitenkaan ole ennustanut teille mitään ikävää, niin vangitsemiseni siis tyydyttääkin mieltänne?"
"Teidän vangitsemisenne! Teidän?"
"Tietysti… jos enteenne…"
"Eihän se koske teitä, kun kerran jo eilen toimitin tämän pidätyksen. Sentähden olen huoletta tämän päivän hommista."
Ja ihan hellän herttaisesti lausuttuaan nämä sanat kapteeni jätti hyvästi herra Fouquetille, mennäkseen kuninkaan luo.
Hän oli astumassa huoneen kynnyksen yli, kun Fouquet virkkoi:
"Viimeinen suopeuden osoitus."