"Kello kahdentoista ja yhden välillä."
Fouquet liikahti ikäänkuin karatakseen Aramiksen kimppuun, mutta pidätti itsensä.
"Vauxissa! Minun luonani!…" sanoi hän tukahtuneella äänellä.
"Niinhän tietenkin. Linna on teidän, olletikin nyt, kun Colbert ei voi sitä teiltä enää riistää."
"Minun luonani piti sellaisen rikoksen tapahtua!"
"Rikoksen!" äännähti Aramis hämmästyen.
"Katalan rikoksen!" jatkoi Fouquet kiihtyen yhä enemmän. "Tihutyön, joka on salamurhaa kurjempi, — mustan petoksen, joka ainiaaksi häpäisee nimeni ja tuomitsee minut jälkimaailman kammoamaksi!"
"Tehän houritte, monsieur", tokaisi Aramis, ja hänen äänessään värähteli nyt rauhattomuutta; "puhutte liian kovaa: varokaa!"
"Minä huudan vielä niin äänekkäästi, että koko maailma kuulee."
"Herra Fouquet, varokaa!"