Kammottava huuto, jota seurasi hirvittävä isku oveen, kajahdutti porraskäytävää.
"Vetäytykää pois!" virkkoi Fouquet uhkaavalla äänellä Baisemeauxille.
"En parempaa pyydäkään", jupisi tämä. "Siinä on kaksi raivohullua joutumassa vastatusten. Varmaan heistä toinen syö toisen."
"Lähtekää", toisti Fouquet. "Jos astutte jalallanne tähän porraskäytävään ennen kuin teitä kutsun, niin muistakaa, että joudutte Bastiljin kurjimman vangin sijalle."
"Minä kuolen tästä, siitä ei epäilystäkään!" murisi Baisemeaux hoippuessaan pois.
Vangin huudot kajahtelivat yhä peloittavampina. Varmistauduttuaan siitä, että Baisemeaux oli ehtinyt portaitten alimmalle askelmalle, Fouquet työnsi avaimen ensimmäiseen lukkoon.
Tällöin hän kuuli selvästi kuninkaan käheän äänen raivoisana parkuvan:
"Apuun! Minä olen kuningas! Apuun!"
Toisen oven avain ei ollut sama kuin ensimmäisen. Fouquetin täytyi etsiä kimpusta.
Sillävälin kuningas huumaantuneena, hulluna, vimmaantuneena kiljui täyttä kurkkua: