Atos odotti jonkunlaisella levottomalla ilolla, minkä vastauksen Raoul, kuninkaan jyrkkä kilpakosija, antaisi tähän pulmalliseen seikkaan. Isä toivoi, että vastus kukistaisi halun. Hän melkein kiitti herra de Beaufortia, jonka kevytmielisyys tai jalomielinen harkinta oli saattanut kyseenalaiseksi pojan — hänen ainoan ilonsa — lähdön.
Mutta pysyen yhä lujana ja tyynenä Raoul vastasi:
"Herra herttua, mainitsemanne hankaluuden olen jo mielessäni selvittänyt. Minä palvelen laivoissanne, koska suvaitsette minut ottaa mukaanne; mutta minä palvelen siellä mahtavampaa herraa kuin kuningasta. Palvelen Jumalaa."
"Jumalaa! Mitä sillä tarkoitat?" huudahtivat Atos ja prinssi yhtaikaa.
"Tarkoitukseni on vannoutua valmistumaan Maltan ritariksi", ilmoitti Bragelonne, lausuen sanansa yksitellen, ja ne tuntuivat hyisemmiltä kuin talven myrskyjen jälkeen lehvättömistä puista putoilevat pisarat.
Tämä viime isku sai Atoksen horjumaan, ja prinssi itsekin kävi epävarmaksi.
Grimaud päästi kumean voihkauksen, pudottaen pullon, joka särkyi lattiaan kenenkään kiinnittämättä siihen huomiota.
Herra de Beaufort katsahti nuoren miehen kasvoihin ja näki hänen piirteistään, vaikka silmät olivatkin alasluodut, päättäväisyyden hehkun, jonka edestä kaiken täytyi väistyä.
Atos taasen tunsi hyvin tämän hellän ja taipumattoman sielun. Hän ei otaksunut voivansa saada häntä kääntymään valitsemaltaan epätoivoiselta tieltä. Hän puristi herttuan ojennettua kättä.
"Kreivi, minä matkustan kahden päivän päästä Touloniin", virkkoi herra de Beaufort. "Tuletteko vielä Pariisiin minua tapaamaan, jotta saan tietää päätöksenne?"