"Tiedän, mitä tahdotte sanoa, mademoiselle: että olen kovin muuttunut, niinkö? No, tiedättekö mistä syystä? Se johtuu siitä, että kasvoni ovat sydämeni kuvastin: sisus on muuttunut niinkuin kuorikin."
"Oletteko löytänyt lohtua?" kysyi Montalais kirpeästi.
"En, minä en koskaan saa lohtua."
"Teitä ei voi ollenkaan ymmärtää, herra de Bragelonne."
"Siitä vähät välitän. Itse ymmärrän itseäni liiankin hyvin."
"Ettekö ole edes yrittänyt puhua Louiselle?"
"Minäkö!" huudahti nuori mies säkenöivin silmin. "Minäkö! Miksi ette suoraa päätä neuvo minua häntä naimaan? Ehkäpä kuningas siihen tänään suostuisikin!"
Hän nousi hyvin kuohuksissaan.
"Näen", lausui Montalais, "että te ette ole parantunut ja että Louisella on yksi vihollinen lisää."
"Vihollinen lisää?"