"Erehdys", vastasi Montalais; "Louise rakasti teitä."
Raoul säpsähti.
"Ei lemmellä, sen tiedän; mutta hän rakasti teitä, ja teidän olisi pitänyt naida hänet ennen Lontooseen lähtöänne."
Raoul puhkesi kolkkoon nauruun, joka pöyristytti Montalaisia.
"Te sanotte minulle tuon hyvin keveästi, mademoiselle!… Voiko naida kenet vain tahtoo? Te unohdatte siis, että kuningas jo säilytti itseään varten rakastajatartansa, josta puhumme."
"Kuulkaa", pyysi nuori nainen edelleen, puristaen Raoulin kylmiä käsiä omissaan, "te olette ollut aivan väärässä. Teidän ikäisenne mies ei saa jättää yksikseen hänen ikäistänsä naista."
"Maailmassa ei siis enää ole uskollisuutta", virkahti Raoul.
"Ei, varakreivi", vastasi Montalais tyynesti. "Kuitenkin minun täytyy sanoa teille, että jos hänelle osoittamanne kylmän ja filosofisen rakkauden asemesta olisitte herättänyt Louisessa hehkuvan lemmen tunteet…"
"Riittää, mademoiselle, minä pyydän teitä", keskeytti Raoul. "Tunnen teidän kaikkien, naisten ja miesten, kuuluvan toiseen vuosisataan kuin itseni. Te osaatte herttaisesti nauraa ja laskea leikkiä. Mutta minä rakastin neiti de…" Raoul ei voinut lausua hänen nimeään. "Minä rakastin häntä; no niin, minä uskoin häneen! Tänään olen siitä päästyt, kun en häntä enää rakasta."
"Oi, varakreivi!" huomautti Montalais, näyttäen hänelle kuvastinta.