"Se oli kolkko murjaani sekä karvaltansa että puheissaan", sanoi Planchet; "kyllä muistan hänet hyvin. Hän katkoi protestanttien päitä suureksi nautinnokseen."
"Aivan oikein, ja palsamoitsi niistä sitten ehjät."
"Niin, ja siinä puuhatessaan yrtteineen ja ruohoineen hän oli kuin vasuntekijä pujottelemassa punonnaisiaan."
"Niin, Planchet, niin, varmastikin sama mies."
"Onhan sitä minullakin muistia."
"Sen tiedän ennestään; mutta mitä sanot hänen ajatuskannastaan?"
"Kyllähän se ajatelma minun nähdäkseni osuu kohdalleenkin, mutta yhtä hyvin sitä voi sanoa typeräksi."
"Selitähän lähemmin, Planchet."
"No, onhan tosin aina parempi istualla kuin seisoalla, silloin kun ihminen on väsynyt, — ja erityisinä hetkinä…" Planchet hymyili veitikkamaisesti. "Saattaa myös usein olla pahempi makuulla kuin istualla. Mutta mitä siihen tulee, että olisi muka parempi kuolleena kuin makuulla, niin se on minusta silkkaa pötyä. Minä annan ehdottoman etusijan vuoteelle, ja ellette te ole samaa mieltä, niin te olette ikävystynyt pilalle, niinkuin minulla jo oli kunnia huomauttaa teille."
"Tunnethan Lafontainen, Planchet?"