"Te unelmoitte?" virkahti Planchet levottomana.
"Niin, myöntänethän talosi kyllin synkäksi, jotta se voi saada miehen miettivälle päälle, Planchet?"
"Teillä on kuitenkin näköala kadulle, monsieur."
" Pardieu, kehutko sitä, häh?"
"On sentään totta, monsieur, että jos asuisitte pihan puolella, teitä ikävyst… tuota, mietityttäisi vielä enemmän."
" Ma foi, enpä tiedä, Planchet."
"Mutta jos", virkkoi maustekauppias, "jos tuumittelunne olisikin sitä lajia, mikä johti teidät asettamaan kuningas Kaarle II:n takaisin valtaistuimelle…" Ja Planchetilta pääsi naurahdus, jossa oli todellista merkitystäkin.
"Voi, Planchet-veikkoseni", sanoi d'Artagnan, "sinä käyt kunnianhimoiseksi!"
"Eikö ole mitään muuta kuningasta syrjäytettynä vallasta, herra d'Artagnan, tai toista Monkia pistettävänä kirstuun?"
"Ei, hyvä Planchet, kaikki kuninkaat könöttävät nykyään valtaistuimellaan… kenties vähemmän tukevasti kuin minä tällä tuolilla, mutta valtikkaa kumminkin heiluttelevat."