"Mitä tässä tapahtuukaan?" kysyi Atos. "Mitä, ammutaanko meitä näin ilman varoitusta?"
"Minä teidät olin ampumaisillani", vastasi d'Artagnan; "ja vaikka kuvernööri osasikin harhaan, minun luotini ei olisi teitä väistänyt, rakkaat ystävät. Onpa onni, että olen tottunut tähtäämään kauan, sensijaan että laukaisisin ensi hetkessä! Luulin tuntevani teidät. Voi, rakkaat ystävät, mikä onni!"
Ja d'Artagnan pyyhki otsaansa, sillä hän oli juossut nopeasti eikä hänen liikutuksensa ollut teeskenneltyä.
"Mitä!" huudahti kreivi. "Onko herrasmies, joka meitä ampui, linnoituksen kuvernööri?"
"Hän itse."
"Ja miksi hän ampui? Mitä me olemme hänelle tehneet?"
"Pardieu, te otitte vastaan vangin heittämän esineen."
"Se on totta!"
"Tuon lautasen… johon vanki kaiketi on jotakin kirjoittanut?"
"Niin on."