"Tapahtukoon Jumalan tahto, d'Artagnan! Mutta tuollapa tulee kuvernöörisi."
D'Artagnan ja hänen ystävänsä asettuivat heti osiinsa jälleen.
Epäluuloinen ja yrmeä linnoituksen päällikkö osoitti D'Artagnanille aivan matelevaa kohteliaisuutta. Hän tyytyi kestitsemään vieraita hyvin ja katselemaan heitä tiukasti.
Atos ja Raoul huomasivat, että hän äkillisillä hyökkäyksillä usein yritti saattaa heidät ymmälle tai aavistamatta yllättää heidät. Mutta kumpikaan ei hämmentynyt. D'Artagnanin selitys oli toki todennäköinen, elleipä kuvernööri sitä ottanutkaan täydestä.
Pöytäkumppanit nousivat mennäkseen levähtämään.
"Mikä tuon miehen nimi on? Hänellä on häijy naama", kysyi Atos d'Artagnanilta espanjankielellä.
"De Saint-Mars", vastasi kapteeni.
"Hänestä siis tulee nuoren prinssin vanginvartija?"
"Ka, mistäpä sen tiedän? Kenties minä jään Sainte-Margueritelle ainiaaksi!"
"Ohoh, sinä?"