"Ystäväni, olen kuin mies, joka löytää aarteen erämaasta. Hän tahtoisi sen viedä mukanaan, vaan ei voi; hän tahtoisi sen jättää sinne, vaan ei uskalla. Kuningas ei määrää minua palaamaan, peläten että joku toinen ei vartioitsisi sitä yhtä hyvin kuin minä; hän katuu, että on lähettänyt minut luotansa, tuntien että kukaan ei palvele häntä lähellään yhtä hyvin kuin minä. Tapahtuu muuten niinkuin Jumala tahtoo."
"Mutta", huomautti Raoul, "juuri siksi, että te ette tiedä mitään varmaa, on asemanne täällä väliaikainen, ja te palaatte Pariisiin."
"Kysykäähän näiltä herroilta", keskeytti Saint-Mars, "mitä varten he ovat tulleet Sainte-Margueritelle?"
"He tulivat, kun tiesivät Saint-Honoratissa olevan benediktiiniluostarin, ollen uteliaat sitä näkemään, ja koska Sainte-Margueritella on runsaasti metsänriistaa."
"Olen heidän käytettävissään, kuten teidänkin."
D'Artagnan kiitti.
"Milloin he lähtevät?" lisäsi kuvernööri.
"Huomenna", vastasi d'Artagnan.
Herra de Saint-Mars meni kierrolleen, jättäen d'Artagnanin yksikseen luuloteltujen espanjalaisten kanssa.
"Oh", huudahti muskettisoturi, "tämäpä on elämää ja seuraa, joka ei minulle sovellu. Minä olen tuon miehen käskijä, ja sittenkin hän on minulle kiusallinen, mordioux! … Kah, tahdotteko, että pamauttelisimme hiukan kaniineja? Kävelystä tulee hauska, eikä se juuri väsytäkään. Saari on vain puolentoista lieuen pituinen, ja leveyttä on siitä kolmannes; oikea puisto. Huvitelkaamme."