"Veikkonen, olen saapunut tänne kyytihevosilla, mutta nyt aion ostaa kaksi jalorotuista ratsua. Ja että ne saisin virmassa kunnossa kotiin, ei olisi viisasta ajaa niillä enempää kuin seitsemän tai kahdeksan lieuen verran päivässä."
"Missä Grimaud on?"
"Hän saapui eilen aamulla tuoden Raoulin matkakapineet kanssaan, ja minä jätin hänet nukkumaan."
"Turha haastella enempää siitä", sanoi d'Artagnan pikaisesti. "Näkemiin siis, rakas Atos, ja jos kiirehdit, niin saanpa sinua sitä pikemmin jälleen syleillä."
Tämän lausuttuaan hän astahti jalustimeen, jota Raoul hänelle piteli.
"Hyvästi!" virkkoi nuori mies, syleillen häntä.
"Hyvästi!" vastasi d'Artagnan, heittäytyen satulaan. Hänen hevosensa kääntyi sivulle, eroittaen ratsastajan hänen ystävistään.
Tämä kohtaus tapahtui Atoksen valitseman talon edustalla Antibesin portilla, jonne d'Artagnan illallisen jälkeen oli käskenyt tuoda hevosensa. Maantie alkoi siitä, häipyen valkoisena ja mutkittelevana yön usviin. Hevonen hengitti keuhkojensa täydeltä kirpeätä, rämeistä nousevaa suolantuoksua. D'Artagnan antoi ratsunsa ravata, ja Atos kääntyi kaihomielin takaisin Raoulin kanssa.
Yhtäkkiä he kuulivat kavioiden kapsetta, luullen aluksi sen johtuvan omituisesta äänen takaisinkimmahtamisesta, mikä jokaisessa tienmutkassa pettää korvaa.
Mutta ratsastaja palasi todellakin. D'Artagnan lasketti täyttä laukkaa ystäviään kohti. Nämä huudahtivat iloisesta hämmästyksestä, ja hypäten maahan kuin nuorukainen kapteeni kahmaisi Atoksen ja Raoulin rakkaat päät kainaloihinsa.