"Herra de Guiche on herttainen toveri", sanoi kreivi kylmästi. "Mutta aikana, jona elämme, ihmiset luullakseni ajattelevat enemmän omia asioitansa ja omaa huviaan kuin tekivät meidän aikanamme. Sinä olet elämässäsi etsinyt yksinäisyyttä, se on onni, mutta olet siinä menettänyt voimasi. Me neljä, jonkun verran vieroittuneina siitä elämän sulosta, joka on teidän ilonne, olemme onnettomuuden tullen olleet paremmin vastustuskykyisiä."
"Minä en suinkaan keskeyttänyt teitä sanoakseni, että minulla oli ystävä ja että se ystävä oli herra de Guiche. Tosin hänkin on hyvä ja jalomielinen, ja hän rakastaa minua. Mutta minä olen elänyt toisen ystävyyden turvissa, yhtä kallisarvoisen ja yhtä voimakkaan kuin sekin, josta mainitsitte, sillä se on teidän ystävyytenne."
"Minä en ollut sinulle ystävänä, Raoul!", virkkoi Atos.
"Ettekö, monsieur, — miten niin?"
"Tulinhan johdattaneeksi sinut uskomaan, että elämällä on vain yksi puoli; ah, surumielisenä ja ankarana olen aina — tahtomattani, hyvä Jumala — karsinut sinulta ne ilon silmut, joita lakkaamatta puhkee nuoruuden puusta. Sanalla sanoen, tällä nykyisellä hetkellä kadun, etten ole kasvattanut sinusta hyvin avomielistä, huvittelunhaluista, raisua miestä."
"Tiedän, miksi minulle noin puhutte, monsieur. Ei, te olette väärässä, te ette ole minua tehnyt siksi, mikä olen. Sen vaikutti rakkaus, vallatessaan minut hetkellä, jolloin lapsilla on vain mieltymyksiä; luonteenomaista vakaisuuttani vastaa muilla olennoilla vain tapa. Minä luulin, että elämäni ura pysyisi aina samana; luulin Jumalan asettaneen minut valmiiksi raivatulle, aivan suoralle, hedelmien ja kukkien reunustamalle tielle. Minulla oli tukenani teidän valppautenne, teidän voimanne. Luulin itseni valppaaksi ja voimakkaaksi. Mikään ei ole minua valmistanut: kaaduin kerran, ja tämä kerta vei rohkeuteni koko elinajakseni. On oikein sanoa, että olen siinä murskautunut. Oh, ei, monsieur, te olette menneisyydessäni vaikuttanut vain onnekseni, te olette tulevaisuudessani vain toivonani. Minulla ei ole syytä moittia elämää mistään sellaisena kuin te olette sen minulle luonut; siunaan teitä ja rakastan teitä tulisesti."
"Rakas Raoulini, sanasi tekevät minulle hyvää. Ne todistavat, että tulevana aikana toimit hiukan minun tähteni."
"Minä toimin ainoastaan teidän tähtenne, monsieur."
"Raoul, mitä en ole koskaan sinua kohtaan tehnyt, sen teen tästälähtein. Olen vastedes ystäväsi, en enää isäsi. Me elämme mukana maailmassa, sensijaan että eläisimme pysytellen vankeina, sitten kun sinä olet palannut. Sehän tapahtunee pian?"
"Tietenkin, monsieur, sillä tällainen retki ei voi olla pitkällinen."