"Siinä teet väärin."
"Tarkoitin: ikävissäni, monsieur. Meillä on vain lyhyt aika elääksemme; miksemme käyttäisi sitä mieluisimmalla tavalla?"
"Näytpä olevan epikurolainen järkeilijä, Planchet?"
"Mikä minua estäisi? Käsi on kunnossa kirjoittamiseen, sokerin ja pippurin punnitsemiseen; jalka jaksaa tanssia ja kestää kävelyretkiä; hampaat eivät väsy jauhamasta, vatsa sulattelee vielä vaivatta, eikä sydänkään ole pilalle näivettynyt. No niin, monsieur…"
"No mitä, Planchet?"
"No, sitä juuri…" lausui maustekauppias kämmeniänsä hykerrellen.
D'Artagnan heitti toisen jalkansa ristiin toisen yli.
"Planchet, vanha veikko", sanoi hän, "sinä typerrytät minut hämmästyksellä."
"Kuinka niin?"
"Näyttäydythän minulle ihan uudessa valossa."