"Me olemme hukassa!" mutisi Fouquet. "Kunnon d'Artagnan, puhuitpa minulle liian myöhään!"
Samassa kuningas todella ehtikin kaupunkiin; vallinsarvelta kajahti tykinlaukaus, ja siihen vastattiin vartiolaivasta virralta.
Fouquet rypisti kulmiaan, kutsui kamaripalvelijansa ja laittautui hoviasuun. Ikkunastaan hän kaihtimien takaa näki kansanjoukon hyörinän ja lukuisan saattueen, joka oli pysytellyt valtiaansa mukana ties millä tavoin. Hänen majesteettinsa johdettiin komeuden keskellä palatsilinnaan; Fouquet näki hänen laskeutuvan satulasta porttilehterin alla ja supattavan jotakin d'Artagnanille, joka oli pidellyt jalustinta.
Kuninkaan mentyä sisälle holvista muskettisoturi suuntasi askeleensa Fouquetin huoneistoa kohti, mutta verkkaan, peräti vitkallisesti, alinomaa pysähtyen puhuttelemaan väkeänsä, joka oli asettunut kujaksi; olisi voinut luulla, että hän vartavasten kulutti aikaa asiallansa. Fouquet avasi pihanpuolisen ikkunansa, sanoakseen hänelle jotakin.
"Hei!" huudahti d'Artagnan havaitessaan hänet; "te olettekin vielä huoneissanne, monseigneur!"
Ja tämä vielä valaisi Fouquetille lopullisesti, kuinka täpäräksi muskettisoturi oli tiennyt tilanteen, äsken antaessaan tärkeitä tietojansa ja neuvojaan.
"Hyvä Jumala, niin, monsieur", vastasi yli-intendentti huoaten; "kuninkaan saapuminen keskeytti eräät suunnitelmani."
"Ahaa! Tiedätte kuninkaan tulleeksi?"
"Minä näin hänet; ja tällä kertaa te kai pistäydytte luokseni hänen käskystään?…"
"Kuulustamaan vointianne, monseigneur, ja pyytämään teitä hänen majesteettinsa puheille, ellei terveydentilanne tee sitä mahdottomaksi."